Vammat tuovat haasteita työelämään, mutta eivät ole esteitä
Sairaanhoitajaopiskelija-Julia:
”Hei, olen 25-vuotias ihan tavallinen aikuinen. Ainakin omasta mielestäni. Ai niin, onhan mullakin myös kuulo- ja näkövamma. 
Minulle diagnosoitiin noin 7-vuotiaana Duane-syndrooma, joka on näkövamma, ja hyvin harvinaisissa tapauksissa siihen sisältyy myös jonkin asteista kuuloalenemaa. Voitin lotossa ja kuulun tähän pieneen prosenttiin, joilla on tämä kombinaatio. Vasen korva minulla on täysin kuuro, ja oikea niin sanotusti normaali. Vasemmassa korvassa ei ole ollenkaan sisäkorvaa, joten implantti siihen ei ole minun tapauksessani mahdollinen.
Näkövammani taasen on sellainen, että silmäni eivät liiku horisontaalisesti ollenkaan, eli putkinäkö. Se tuo omat haasteensa arkeen ja työelämään. Kuulolaitteita en käytä, mutta olen pohtinut kovasti niiden hankkimista. Koen kuitenkin paljon kuuloväsymystä päivien lopussa ja päänsärkyä, kun joudun aina välillä pinnistelemään kuullakseni. Aiemmin koin suurta häpeää diagnooseistani enkä halunnut ’mainostaa’ niitä muille millään tavalla, joten päätin, että selviytyä ilman. Nyt olen saanut paljon vertaistukea ja tavannut ihania ihmisiä, joilla on kuulolaitteet, ja se on auttanut itseni hyväksymisessä.
Asun Jyväskylässä ja täällä olen viettänyt suurimman osan elämästäni. Ammattikorkeakoulua kävin Lahdessa, mutta muutin takaisin kesken opintojen, koska kaipasin Jyväskylää. Muistan, kun hain opiskelemaan ja koulupaikan hakemisprosessiin kuului haastattelu. Siellä kysyttiin omista heikkouksista ja haasteista, jotka saattaisivat vaikuttaa opiskeluun ja työntekoon. Vastasin silloin, että niitä ei ole. Pelkäsin suuresti, että vammani voisivat olla este alalle, jolle haluan. Totuus kuitenkin on, että vammat tuovat haasteita työelämään, mutta ne eivät ole esteitä. Kaverini ovat aina kutsuneet minua maailmanparantajaksi, joten tiesin tämän alan olevan minulle sopiva. Olen aina kokenut suurta velvollisuutta auttaa muita ihmisiä, ja minua kiinnostaa lääketiede ja biologia.
Opinnot ovat vielä hiukan kesken, mutta pitäisi tässä kohta valmistua sairaanhoitajaksi. Työskentelen tällä hetkellä Jyväskylässä terveyskeskusosastolla, jossa on pääasiassa infektiopotilaita ja geriatrisia sisätautipotilaita. Tykkään työstäni kovasti ja koen, että olen oikealla alalla. Tietysti työssäni on omat haasteensa, ja omat vammani tuovat myös lisähaastetta. Varsinkin korona-aikana oli hankalaa, kun piti käyttää maskeja eikä nähnyt lukea työkavereiden huulia, joten jouduin pinnistelemään entistä enemmän kuullakseni. Nyt onneksi maskeista on päästy eroon, ja tilanne on helpottunut. Tietysti omaan työhöni kuuluu ikäihmisten kanssa kommunikointi, ja heidän äänensä ovat joskus todella hiljaisia, mikä tuo omat vaikeutensa. Olen kuitenkin sopeutunut hyvin, ja potilashuoneet eivät ole niin suuria ja täynnä hälinää, joten saan hiljaisen tilan, jossa kuunnella. Lisäksi työkaverit auttavat aina, mikä on tärkeää. Kuulovammaisena minulle on tärkeää etsiä työpaikkoja, joissa ei ole koko ajan kauheaa meteliä. Uskon, että olisi varmasti haastavampaa esimerkiksi ensiavussa tai hektisemmillä osastoilla. Ennen tätä työpaikkaa olin koronarokottajana, ja siellä sain työskennellä omassa huoneessa ja olla kaksin potilaan kanssa, mikä teki työstä todella helppoa.
En tiedä tarkalleen, mitä tulevaisuus tuo tullessaan, mutta ehdottomasti haluan vielä jatkokouluttautua. Uskoisin, että lääketiede ja hoitoala tavalla tai toisella tulevat olemaan tulevaisuuden töissä läsnä. ”
Julkaisemme kuulovammaisten nuorten aikuisten tarinoita omasta urapolusta. Miten oma ala ja työ löytyivät, vaikuttiko kuulovamma valintaan.
Blogisarjan tavoitteena on muistuttaa, että kuulovammaisenakin on lukemattomia uramahdollisuuksia. Myös työnantajien on hyvä huomata, ettei kuulovamma ole este työssä pärjäämiselle!
#MunDuuni