Uutiset

Uutta tietoa aikuisten sisäkorvaistutetta käyttävien kokemuksista

Nainen katsoo merta ja hänellä on sisäkorvaistute.

Kuuloliitto on julkaissut aikuisten sisäkorvaistutekäyttäjien kokemuksista selvityksen sekä tiivistelmän selvityksen kyselyn keskeisistä tuloksista. Suomessa ei vielä riittävän hyvin tunnisteta aikuisten sisäkorvaistutekäyttäjien ryhmän moninaisuutta ja tarpeita.

Kyselyssä selviää muun muassa, että aikuisten sisäkorvaistutekäyttäjien kommunikaatiotavat ja tulkkauspalvelun muodot ovat moninaisia. Suurimman osan kyselyyn vastanneista äidinkieli on puhuttu kieli. He käyttävät puheen tukena huuliolukua, viitottua puhetta, viittomakieltä ja sormiaakkosviestintää. Tulkkausmuodoista eniten käytetty on kirjoitustulkkaus, mutta osa aikuisista CI-käyttäjistä käyttää myös viitotun puheen ja viittomakielen tulkkausta.

Sisäkorvaistutekäyttäjien joukossa muiden kuulon apuvälineiden käyttö on yleisempää kuin huonokuuloisilla yleensä. Kyselyyn vastanneiden joukossa yleisiä muita apuvälineitä ovat muun muassa kuulovammaisen hälytysjärjestelmät, puhelimen apuvälineet, istutteen kaukosäädin ja FM-laite. Suurimman osan apuvälineistä vastaajat ovat saaneet maksutta lääkinnällisenä kuntoutuksena. Pieni osa vastaajista on kuitenkin ostanut myös itse kalliimpia apuvälineitä. Selkeä enemmistö aikuisista sisäkorvaistutekäyttäjistä on ostanut itse pääasiassa pienempiä apuvälineitä.

Kyselyssä korostuvat vahvasti myös aikuisten sisäkorvaistutekäyttäjien istutteen käyttöön liittyvät kustannukset. Aikuiset ovat joutuneet maksamaan paristot ja akut itse leikkauksen jälkeisen alkupakkauksen saamisen jälkeen. Lisäksi aikuiset ovat joutuneet ostamaan istutteen käyttöä hyödyntäviä pienempiä lisätarvikkeita itse. Moni vastaaja toi avovastauksissa esiin, että akut ovat hintava kertaostos ja paristoja istutteen käyttäjällä kuluu huomattavasti enemmän kuin kuulokojeen käyttäjillä.

Vain osa vastaajista sai Kelan myöntämää yli 16-vuotiaan vammaistukea tai eläkkeensaajan hoitotukea. Avovastauksissa korostui istutteen käyttäjien kokemus siitä, että Kela ei ymmärrä kuulovammaisuuteen liittyviä tarpeita ja haittaa riittävän hyvin. Samoin korostuivat vastaajien epätietoisuus vammaistuen saamisen kriteereistä ja tuen hakemiseen liittyvät haasteet. Osa oli saanut tuen vain määräaikaisesti, kun taas osa sai sen pysyvästi.

Tutustu selvitykseen tarkemmin:

Kokemuksia sisäkorvaistutteen kanssa elämisestä -selvitys (tiivistelmä)
Aikuisten sisäkorvaistutekäyttäjien kokemukset -selvitys (laajempi selvitys)

Lisätietoja selvityksestä:

Kehittämispäällikkö Anniina Lavikainen
anniina.lavikainen@kuuloliitto.fi
p.050 303 4841