Uusi elämäni sisäkorvaistutteen kanssa
Sain sisäkorvaistutteen seitsemän vuotta sitten. En olisi osannut kuvitella, miten paljon tämä toimenpide muutti elämääni. Sitä ennen olin elänyt kuuroutuneena kolmatta kymmentä vuotta. Tottakai olin hengissä ja elin mielestäni täyttä elämää. Toisin sanoen olin sopeutunut kuuroutumiseeni mielestäni hyvin.
Onnekseni kuuroumiseni aikoihin olin löytänyt vertaisseuran voimaannuttavan merkityksen. Sen lisäksi kävin sopeutumisvalmennuskurssit ja sain tietoa, miten pärjään elämässäni kuuroutuneena kuulevien ehdoilla, kuulevien maailmassa.
Käytössäni oli apuvälineitä, mutta nämä eivät kuitenkaan tuoneet riittävästi apua voidakseni elää täyspainoista ”normaalia” elämää. Parhaan avun sain käyttäessäni kirjoitustulkkia apunani. Se mahdollisti osallistumiseni erilaisiin tilaisuuksiin ja toimi loistavasti apunani yksityiselämässäni.
Kun tuli tietoa sisäkorvaistutteesta – ja ystävilleni alkoi ilmaantua näitä ihmeitä – aloin miettiä tätä ratkaisua myös itselleni. Lääkärit suosittelivat myös ja kaikki tutkimusten tulokset puolsivat sitä, että saisin avun sisäkorvaistutteesta.
Tässä vaiheessa tuli jännitys ja jopa pelko siitä, että mitä jos jokin menee pieleen ja leikkaus epäonnistuu. Myönnän, että mietin ja kipuilin pelkojeni kanssa turhankin kauan. Erilaisten mietteiden jälkeen, ja tuttavieni ja omaisten kannustamana tein päätöksen, joka muutti elämäni ihan uudeksi.
Vaikka olin mielestäni sopeutunut niin hyvin kuin on mahdollista elämääni kuuroutuneena, nyt eläessäni tätä päivää istutteen kanssa tunnen olevani eri ihminen. Uskallan osallistua erilaisiin tilaisuuksiin ja ottaa osaa keskusteluihin. En pelkää nolaavani itseäni, kun tiedän mistä asiasta kulloinkin keskustellaan. Energiaa, voimia ja innostusta jää paljon enemmän mielekkääseen tekemiseen, kun kaikki voimat eivät mene siihen, että yrittää kuunnella ja ymmärtää, mitä tai mistä puhutaan. Sillä kuunteleminen ja huulilta lukeminen on raskasta työtä.
Opetteluvaihe uudelleen syntymiseni jälkeen oli ihanaa. Ensimmäiset äänet olivat outoja, vähän kuin Aku Ankka olisi puhellut. Mieheni luki minulle paljon, jotta aivoni olisivat alkaneet myös sopeutua uuteen äänimaailmaan. Eräs kokemus on jäänyt erityisesti mieleeni alkuvaiheesta. Se tapahtui keväällä, kun vesi tippui rännistä. Seisahduin pihalle, kun kuulin outoa ihanaa ääntä. Kysyin mieheltäni, mikä on tuo ääni. Veden solinaa, kuului vastus. Ja se oli niin kaunista, että itkuhan siinä tuli onnesta. Sen jälkeen tulivat lintujen laulut, lastenlasten puheet ja muut ihanat äänet. Olin unohtanut erilaisten äänien merkityksen.
Tätä päivää eläessäni olen hyvin hyvin onnellinen sisäkorvaistutteesta ja sen tuomasta avusta.
Sain elämääni hyvin paljon uutta sisältöä, ja elämäni on paljon rikkaampaa ja monipuolisempaa nykyisin.
Tuntuu uskomattomalta, miten paljon kuulemisella on merkitystä elämässämme. Enpä olisi nuorena voinut kuvitella, mitä elämällä on varattuna minulle. Kuulon menetys ja sen takaisin saaminen ovat isoja, mutta merkitykseltään vastakkaisia asioita, niin isoja että en olisi voinut uskoa tai kuvitella, ellen olisi tätä polkua itse kompastellen kulkenut.
Tuntuu kuin nyt leijailisi jalat irti maasta.
Marja Antola
Kirjoittaja on sisäkorvaistutetta käyttävä Kuuloliiton CI-tukiverkosto-projektin ohjausryhmän jäsen, joka elää aktiivista ja onnellista seniorielämää perheen ja ystävien ympäröimänä, tavoitteenaan jakaa sisäkorvaistutetietoa mahdollisimman laajasti.
Kuulo päällä -blogisarja ilmestyy Kuuloliiton nettisivuilla keväällä 2017. Siinä tarkastellaan sisäkorvaistutteeseen liittyviä ilmiöitä eri näkökulmista: tiedolla, kysymyksillä ja arjella höystettynä, myös pilkettä silmäkulmassa.
Blogisarjan tekstit tuovat esiin kirjoittajiensa ajatuksia ja pohdintoja, eivätkä ne edusta Kuuloliiton virallista kantaa. Mikäli haluat antaa palautetta lukemastasi tai sinulla on vinkkejä kiinnostavista aiheista, kirjoittajista tai haastateltavista, kerro ajatuksistasi meille täällä.