Työntekijälle

Joskus on vaikea hyväksyä, että oma kuulo on alentunut. Oikea-aikainen tuki – esimerkiksi kuulokojekuntoutus – auttaa jaksamaan työelämässä ja helpottaa sosiaalista kanssakäymistä.

Tunnistamaton ja hoitamaton kuulovamma voi aiheuttaa psykososiaalista kuormitusta – väsymystä ja stressiä – sekä johtaa sairauspoissaoloihin ja pahimmillaan ennenaikaiseen työkyvyttömyyteen. Haastavat sosiaaliset tilanteet voivat johtaa eristäytymiseen ja aiheuttaa itsetunto-ongelmia ja mielenterveyden häiriöitä.

Alustavan lääkärin- ja kuulontutkimuksen jälkeen lääkäri kirjoittaa tarvittaessa lähetteen jatkotutkimuksiin erikoissairaanhoitoon. Jos kuulontutkimuksissa todetaan kuulokojeiden tai muiden kuulon apuvälineiden tarve, ne luovutetaan maksutta sairaalan kuulokeskuksesta tai kuuloasemalta.

Kuulokojeita ja kuulon apuvälineitä voi hankkia myös yksityisiltä palveluntuottajilta. Palvelut ja apuvälineet ovat tällöin maksullisia, ellei asiakkaalla ole julkisen terveydenhuollon tai vakuutusyhtiön maksusitoumusta yksityiselle palveluntuottajalle.

Jos kuulovaurio on aiheutunut työstä tai työtapaturmasta, työnantajan vakuutusyhtiö korvaa kuulon apuvälineistä aiheutuneet kustannukset.

Kuulon apuvälineet valitaan, sovitetaan ja säädetään aina yksilön tarpeiden mukaisesti. Apuvälineiden, esimerkiksi kuulokojeen ja sisäkorvaistutteen, käyttö vaatii totuttelua ja kärsivällisyyttä – joskus tottumiseen voi mennä kuukausiakin.  Usein kojeen käytön alkuvaiheessa myös sen säätöjä joudutaan tarkentamaan.

Apuvälineet

Kuulovamman hyväksyminen yhteisö- ja yksilötasolla

Kuulovamman näkymättömyys yhtäällä vaikeuttaa huonokuuloisen tarpeiden huomioimista työpaikoilla ja toisaalla se voi johtaa vamman peittelyyn. Tutkimusten mukaan kuulovammaa ja kuulokojetta usein hävetään ja siihen voi liittyä leimautumisen pelkoa.

Vamman peittely, häpeän tunne ja myös se, ettei tunnista (tai halua tunnistaa) oman kuulon heikkenemistä, on kytköksissä sosiaaliseen ympäristöön. Työyhteisön asenteet, suhtautuminen ja ilmapiiri vaikuttavat siihen, miten vaikea tai helppo on tuoda esiin niinkin arkipäiväinen asia kuin kuulonalenema.

Yksilötasolla oman vammansa tunnistaminen, hyväksyminen ja tarvittavien apuvälineiden käyttö kuitenkin mahdollistaa täysipainoisen osallistumisen niin työelämässä kuin sosiaalisessa kanssakäymisessä. Se on myös edellytys sille, että ympäristö voi huomioida huonokuuloisen tarpeet.

Kuulovamman hyväksyminen ja siihen sopeutuminen voi vaatia muutoksia omassa asenteessa, käyttäytymisessä ja käsityksessä itsestä. Tukea kannattaa hakea

Työterveyshuollosta

Kuntoutuksesta

Kuuloliiton työelämäneuvonnasta

Hei, kyllä tämän kanssa pärjää! -video

Lue myös artikkelit

Kuuloviesti-lehti:
Työn mukautukset ja osa-aikatyö turvaavat pitkän työuran – vertaistuki voimaannuttaa;
Kuulokojeiden käyttöönotto muutti kaiken
Myönteinen asenne auttaa eteenpäin työelämässä;
Hannu selvisi vaikeuksista voittoon

Kuuloliiton verkkouutiset:
Kuulopolku voi kulkea myös kuntoutuksen kautta
Hälyisyys voi johtaa työpaikan vaihtoon

Kyvyt käyttöön -lehti:
Kuntoutus tuki kuulovammaisena työelämässä selviytymistä
Vaihdoin alaa kuulovamman takia

Kuulovammasta  kannattaa aina kertoa työterveyshuollolle, joka tarvittaessa järjestää työterveysneuvottelun.  Myös työnantajalle, työyhteisölle ja omalle opetusryhmälle on hyvä kertoa kuulovammasta.  Työyhteisölle ja opetusryhmälle voi esimerkiksi esitellä omat apuvälineensä sekä kertoa ja näyttää, mikä juuri minua helpottaa vuorovaikutustilanteissa.  Voit myös näyttää Huomioi huonokuuloinen –videon ja pyytää työkavereitasi käymään näillä sivuilla.

Työyhteisössä ja opetusryhmässä kannattaa luoda yhteiset pelisäännöt (ks. Työyhteisölle-sivu), miten eri tilanteissa toimitaan.  Lasten ja oppilaiden kanssa voi vaikkapa opetella sormiaakkoset ja tukiviittomia tai tehdä roolinvaihtoharjoituksia erilaisista kommunikaatiotilanteista erilaisten ihmisten välillä.

Jos työyhteisö ei ole valmis huomioimaan tarpeitasi tai sinun on vaikea ottaa asiaa esille, pyydä asian käsittelyyn apua työterveyshuollosta ja työsuojeluvaltuutetulta.

____

Hyvästä akustiikasta ja hälyttömyydestä hyötyvät kaikki. Erityisen tärkeitä ne ovat huonokuuloiselle.  Lue lisää Työtilat -sivulta.

Työolosuhteiden ja työn mukautuksista sekä niihin liittyvistä tuista löydät lisätietoa Työterveyshuollolle ja työnantajalle –sivulta ja Mukautukset-sivulta.

Työyhteisön toimintatavat vaikuttavat vuorovaikutuksen onnistumiseen. Lue lisää Työyhteisölle -sivulta.

Takaisin Etusivulle

______________________________________

Kuulolla Työssä -viestintäkampanja on toteutettu Työsuojelurahaston tuella.