Uutiset

Työhyvinvointia kuulo huomioiden – kuinka ympäristö vaikuttaa kuulemiseen?

Kuvassa vasemmalla kirkas oranssi lintu, keskellä sama lintu harmaansävyisenä ja oikealla sama lintu harmaasävyisenä ja osin sumennettuna.

Kuuloliiton uusi Kuule, muista ja voi hyvin –toiminta järjesti ensimmäisen työikäisille suunnatun webinaarin keskittyen siihen, kuinka akustiikkasuunnittelulla voidaan vahvistaa hyvää kuulemista ja kuuloterveyttä työpaikoilla sekä miten erilaiset työympäristöt konkreettisesti vaikuttavat työn tekemiseen ja työhyvinvointiin.  

“Kuulo koskettaa pääsääntöisesti meistä jokaista” 

Webinaarin aloitti kehittämispäällikkömme Anniina Lavikainen, joka kertoi työikäisten kuuloterveyden ja kuulon haasteiden erityispiirteistä. Edelleen meluvammat ovat yleisimpiä ammattitauteja eikä kuulon ongelmia välttämättä itse tiedosta. Ongelmat peittyvät usein uupumuksen sekä esimerkiksi keskittymisen ja muistamisen vaikeuksien taakse. Anniina korosti, kuinka yksilöllisten kuulotekijöiden lisäksi myös ympäristö- ja sosiaaliset tekijät, kuten työympäristön ominaisuudet sekä yhteiskunnan rakenteet, mm. rakentamisen ja työelämän lainsäädäntö, vaikuttavat kuulokokemukseen. 

Akustiikkasuunnittelun perimmäinen merkitys on mahdollistaa hyvä ääniympäristö oppia, tehdä työtä, asua ja viettää vapaa-aikaa meille kaikille 

Erityisasiantuntija Jaana Jokitulppo A-Insinööreiltä johdatti kuulijat akustiikkasuunnittelun maailmaan ja nosti esille melun vaikutukset hyvinvointiin ja terveyteen. Hyvin suunniteltu ääniympäristö palvelee jokaista tilan käyttäjää ja luo edellytyksiä esteettömyydelle ja eri tilojen tarkoituksenmukaiselle käytölle. Toimivilla ääniratkaisuilla ei vain vaimenneta taustakaikua tai torjuta melua vaan pystytään suojaamaan tilan käyttäjien kuuloa, äänenkäyttöä, terveyttä ja työssäjaksamista. Hyvä ääniympäristö tukee puheen ja musiikin erotettavuutta sekä helpottaa näin jokapäiväistä kommunikaatiota ja vuorovaikutusta. Jaanan viesti, rakennuksia ei suunnitella rakennuksia varten vaan meille ihmisille, jokaiselle meistä, kiteytti hyvin hyvän akustiikkasuunnittelun merkityksen myös tasa-arvon ja yhdenvertaisuuden näkökulmasta.  

Avoimuus kuulovammasta voi olla myös valttikortti” 

Webinaari päättyi Kuuloliiton asiantuntija, kokemustoimija Iida Heinämäen puheenvuoroon siitä, mikä merkitys hyvällä kuunteluympäristöllä on kuulovammaiselle. Iida kertoi havainnollistaen, kuinka kuulovammaisen kuunteleminen voi hankaloitua ympäristön melun, huonon akustiikan, mutta myös työyhteisön asenteiden ja ajattelemattomuuden vuoksi. Esimerkiksi kahvipöydässä huonokuuloinen voi nauraa mukana muiden nauraessa, vaikka todellisuudessa hän ei ole pystynyt seuraamaan keskustelua, eikä tiedä mille nauretaan. Iida korosti avoimuuden merkitystä, esimerkiksi työyhteisön on tärkeää tietää kuulemisen haasteista, jotta se voidaan ottaa huomioon ja tehdä esimerkiksi kohtuullisia mukautuksia.     


Jäikö webinaari näkemättä? Ei huolta, webinaaritallenne julkaistaan Kuuloliiton youtube -kanavalla vielä tämän vuoden puolella.  

Ennakkotietona paljastamme, että järjestämme viikolla 3 tulevana vuonna Työhyvinvointia kuulo huomioiden – kuulon vahvistamisen ja suojaamisen ratkaisuja –webinaarin. Seuraa ilmoittelua tapahtumakalenterissamme! 

Teksti:
Tiina Hattunen