Uutiset

Sisäkorvaistutteen määritelmään tarkennus

Sisäkorvaistute.

Vuoden 2018 syyskuussa julkaistiin Valtakunnalliset lääkinnällisen kuntoutuksen apuvälineiden yhtenäiset luovutusperusteet –opas, jota oli työstetty ennen julkaisua  jo useampi vuosi. Oppaan tavoitteena on yhtenäistää eri sairaanhoitopiirien käytäntöjä apuvälineiden myöntämisessä sekä tehdä näkyväksi suositukset myöntämisestä jokaisen eri apuvälineen kohdalta. Opas käsittää eri apuvälineet, ja siellä on mukana myös kuulemisen eri apuvälineet. Opas on tarkoitettu sekä ammattilaisille että apuvälinepalveluja tarvitseville henkilöille.

Kuuloliitto kommentoi opasta useaan eri otteeseen sen valmisteluvaiheessa. Joulukuussa 2017 valmisteilla olleeseen opasluonnokseen ilmestyi yllättäen kirjaus, että sisäkorvaistute ei ole lääkinnällisen kuntoutuksen apuväline. Kuuloliitto lähti pikimmiten selvittämään mistä tämä kirjaus on tullut ja miksi se on tehty. Lähestyimme asiassa sekä oppaan päivittämisestä vastaavaa työryhmää että sosiaali- ja terveysministeriötä. Silloin emme saaneet kuitenkaan selvyyttä asiaan ja kaikille syyskuussa 2018 julkaistussa oppaan versiossa sisäkorvaistutteen määritelmä oli pysynyt samanlaisena; CI ei ole lääkinnällisen kuntoutuksen apuväline.

Oppaan kirjaus herätti huolta ja hämmennystä nykyisissä sisäkorvaistutteen käyttäjissä. Mitä tämä kirjaus tarkoittaisi heidän kannaltaan? Voitaisiinko heiltä esimerkiksi alkaa periä maksuja sisäkorvaistutteen prosessorin korjauksesta ja huollosta tai tilanteissa, joissa prosessori joudutaan vaihtamaan. Oppaan virallisen ilmestymisen jälkeen Kuuloliitto yritti uudelleen saada selvyyttä asiaan ja määritelmän muutetuksi.

Myös muut vammaisjärjestöt ovat ilmaisseet huolensa oppaassa olevista kategorisista kirjauksista, jotka pikemminkin ovat rajoittaneet apuvälineiden saantia kuin yhdenmukaistaneet niiden luovuttamista. Invalidiliiton nimissä lähti keväällä 2019 kantelu eduskunnan oikeusasiamiehelle oppaaseen ja siinä oleviin apuvälinekirjauksiin liittyen. Mukana kantelussa oli myös sisäkorvaistute.

Lokakuussa 2019 Kuuloliitto teki uudelleen ehdotuksen oppaan päivittämisestä vastaavalla työryhmälle, että oppaassa oleva kirjaus muutettaisiin vastaamaan kuulonkuntoutuksessa vallitsevaa käsitystä siitä, että sisäkorvaistute on apuväline. Kuuloliitto tunnistaa toki, että sisäkorvaistute on monesta apuvälineestä poikkeava siinä, että sen sisäisen osan asentaminen vaatii leikkausta. Sisäkorvaistutteen ulkoinen osa muistuttaa kuitenkin toiminnallisilta ominaisuuksiltaan paljolti kuulokojeita. Se täyttää monet apuvälineen tunnusmerkit: prosessori toimii paristoilla ja/tai akuilla ja sitä voidaan joutua korjaamaan, huoltamaan tai jopa vaihtamaan.

Marraskuun alussa saimme tietää, että oppaan seuraavaan versioon tullaan tekemään tarkennus sisäkorvaistutteen ulkoisen osan kohdalta, jonka osalta oppaaseen kirjataan, että Sisäkorvaistutteeseen liittyvä ulkoinen puheprosessori luovutetaan lääkinnällisen kuntoutuksen apuvälineenä vastaavasti kuin esimerkiksi kohdan 22 06 15 korvantauskuulokojeet. Tämä on Kuuloliiton mielestä hyvä muutos, ja selventää opasta lukeville ja käyttäville sisäkorvaistutteen asemaa lääkinnällisen kuntoutuksen apuvälineenä. Lääkinnällisen kuntoutuksen apuvälineitä säätelee terveydenhuoltolain lisäksi apuvälineasetus, joka korostaa apuvälineen saajan apuvälineen tarpeen käyttäjälähtöistä, yksilöllistä ja oikea-aikaista arviointia.