Sisäkorvaistutetta käyttävän nuoren aikuisen kokemuksia
Kirjoittaja on Kuuloliiton järjestöassistentti Oona Konttinen.
Synnyin kuulevaan perheeseen kuurona lapsena. Kuurouteni tuli perheelleni yllätyksenä, eikä vanhemmillani ollut aiempia kokemuksia kuuroudesta ja kuuroista henkilöistä. Vanhemmilleni oli tärkeää, että pystyin kommunikoimaan myös viittomakielellä, joten matkamme viittomakieleen ja viittomakieliseen yhteisöön alkoi ennen kuulon kuntoutuksen alkamista.
Kuuloni kuntoutukseen kuulokojeet eivät minulle riittäneet, ja sisäkorvaistutteen sain alle 4-vuotiaana. Olen tyytyväinen, että vanhempani tekivät päätöksen sisäkorvaistutteistani. Vaikka käytänkin sisäkorvaistutteita, olen kuuro. Tämä asia ei muutu. Kommunikoin kahdella kielellä: viittomakielellä ja suomen kielellä. Kaksikielisyys on mielestäni mahtava rikkaus ja voimavara.
Tiedostan, että lääketieteellisten termien mukaan olen kuulovammainen, mutta tunnetasolla en koe olevani ns. vammainen. Kyseinen termi on mielestäni ehkä hieman vanhanaikainen ja harhaanjohtavakin. Mielestäni termit: huonokuuloinen, kuuro, sisäkorvaistutekäyttäjä, kuulokojekäyttäjä ja viittomakielinen ovat neutraalimpia termejä eivätkä anna kuvaa siitä, että olisin vammainen. Kuurous on mielestäni enemmänkin minussa oleva pysyvä ominaisuus. Sisäkorvaistutteet antavat minulle mahdollisuuden liikkua kuulevien ja kuurojen ”maailmoissa”, mutta ne ovat silti vain apuvälineet kuulemiseen; kuten silmälasit heikkonäköiselle. Ilman sisäkorvaistutteita en kuule mitään. Leikkisästi sanoen voin siis valita milloin tai mitä haluan kuunnella. 😉
Olen havainnut, että jotkut ihmiset ihmettelevät sisäkorvaistutteitani ja olen heistä ”kummallinen” eli erilainen. Mielestäni en ole sen erilaisempi, kuin hekään. Eroan ainoastaan siinä, että minulla on kuulolaitteet ja kommunikoin viittomakielellä sekä suomen kielellä. Mielestäni yhteiskunnan pitäisi ottaa vastuuta siitä, ettei tulisi ristiriitoja lääketieteen, kulttuurin ja kielten/ kommunikointitapojen välille. Minusta olisi tärkeää antaa monipuolisia vaihtoehtoja apukeinoihin, sekä tuoda ihmisille lisää tietoisuutta ja tietämystä näistä asioista. Tärkeää on myös kunnioittaa kuurojen ja viittomakielen historiaa ja kulttuuria. Olen löytänyt muita kaltaisiani ihmisiä leireiltä ja tapahtumista. On ollut myös kiva nähdä, että on muitakin sisäkorvaistutteiden käyttäjiä ja on päässyt keskustelemaan heidän kokemuksistaan. Vertaistuki on mielestäni erittäin tärkeää. Olen näihin ystäviini vieläkin yhteydessä ja näemme usein. Yksi heistä on minun paras ystäväni lapsuudesta saakka.
Identiteettien moninaisuus ja tilannesidonnaisuus
Minulta kysytään usein identiteetistäni. Koenko olevani: kuuro, huonokuuloinen, kuuleva vai jotain muuta. Olen pohtinut, miksi tätä kysytään ja päädyin siihen, että ihmisille on epäselvää ns. mihin ryhmään kuulun koska olen kuuro, käytän prosessoreita, olen viittomakielinen ja puhekielinen. Monet olettavat, että kuulun jompaankumpaan, kuurojen tai kuulevien maailmaan. Mielestäni ei ole tarvetta valita puolta ja toivonkin, että olisi yksi ”yhteinen maailma”, jossa kaikki olisivat omana itsenään sellaisia kuin ovat. Tasavertaisina toisiinsa nähden.
On pakko sanoa, että nuorempana minulla oli toisinaan vaikeata olla kaksikielinen. Edelleen välillä koen itseni ulkopuoliseksi ja että en enkä kuulu oikein mihinkään, koska en ole ”tarpeeksi kuuleva” tai siksi, että minulla on sisäkorvaistutteet. Kuulevien maailmassa on pakko kuunnella ja puhua tullakseen ymmärretyksi ja välillä se on ollut rankkaa, etenkin ryhmätilanteissa. Välillä on tullut tilanteita vastaan, joissa kuulevat ihmiset ovat arvostelleet minua esim. he ovat matkineet eleitäni tai käyttäytyneet muuten rumasti minua kohtaan. Tämä on mielestäni surullista, koska itselleni ei tulisi mieleenkään toimia samoin ketään kohtaan. Kuurojen maailman koen jollain tavalla enemmän omakseni: voin viittoa tai viittoa ja puhua samaan aikaan aina tilanteen mukaan, eikä kukaan arvostele tms. Tunnen kulkevani näiden kommunikointimaailmojen välillä, koska ei ole ”oikeanlaista” maailmaa kaltaisilleni ihmisille. Onnekseni olen havainnut asenteissa ja hyväksynnässä positiivisia muutoksia.
Koronavirusepidemiassa sinällään ei ole mitään positiivista, mutta sen myötä on ollut paljon tiedotteita ja uutisia viittomakielelle tulkattuina ja siten ne ovat olleet minulle ymmärrettävämpiä. Se on ollut todella mahtavaa! Jokaisessa asiassa on hyvät ja huonot puolensa ja onkin erittäin ikävää, että sosiaalisessa mediassa on näkynyt viittomakielen arvostelua ja loukkaavaa matkintaa.
Tietoa tulevaisuuden tueksi
Kun olin yläasteella ja piti alkaa miettimään tulevaisuuden jatkosuunnitelmia, niin silloin kaipasin esimerkkejä sisäkorvaistutekäyttäjistä, jotka jo ovat työelämässä. Silloin tietoa oli tosi vähän, eikä kukaan oikein osannut vastata kysymyksiini. Piti kysellä ihmisiltä suoraan, mitä he tekevät työkseen ja mitä kouluja he ovat käyneet, kun tietoa ei ollut. Sisäkorvaistutteita käyttävien tai heidän läheistensä ja kuurojen eri somekanavat olivat myös hyviä tiedon- ja kokemuksen saantikanavia. Koulussa kiinnitettiin paljon huomiota kuurouteeni ja kuulemiseeni, joka on sinällään hyvä asia. Kuitenkin jatkokoulutuspaikkoja pohtiessa keskityttiin erityisesti siihen mihin kaikkeen kuurous on esteenä. Olisin toivonut kannustavampaa otetta, eikä keskittymistä vain siihen mitä en voi kuurouden takia tehdä. Tietenkin faktat on huomioitava. Mielenkiintoista on ollut havaita, että eri maissa on isojakin eroavaisuuksia siinä mihin ammatteihin kuuro ja sisäkorvaistutteiden käyttäjä voi kouluttautua ja mitä työtä voi tehdä.
Mielestäni viittomakieli on kommunikointitapa siinä missä puhuttu kielikin. Minusta viittomakielestä olisi hyötyä kaikille ihmisille sen visuaalisuuden takia. Mielestäni se auttaa ja tukee puhutun kielen oppimista. On rikkaus mitä enemmän kommunikointivaihtoehtoja on käytössä. Uskon, että useammat kommunikointimahdollisuudet ehkäisevät myös syrjäytymisriskiä. Viittomakieli on mielestäni erityisessä asemassa, koska sitä ei moni osaa. Viittomakieli on rikkaus.
Nyt on vuosi 2021, voisimme jo siirtyä eteenpäin ihmisten asenteissa, lokeroinnissa ja luokittelussa: kuuleviin ja kuuroihin, puhuviin ja viittoviin. Valitettavasti monet kuuroista törmäävät edelleen ennakkoluuloihin. Toivoisin, että kaikille annettaisiin samat mahdollisuudet taustasta riippumatta, eikä olisi enää ristiriitoja kuulevien ja kuurojen välillä. Minusta pääasia on, että kommunikoidaan, oli kieli tai kommunikointitapa mikä tahansa.