Uutiset

Sairaaloiden kuulonkuntoutus poikkeusaikana

Limenvihreitä puunlehtiä.

Korona-epidemia on tuonut muutoksia myös kuulonkuntoutuksen palveluihin. Koronan aiheuttamat poikkeusolot ja valmiuslaki mahdollistavat sen, että kiireettömän hoidon aikarajat joustavat. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että uusien kuulokojeiden saajien aika kojeen saamiseksi venyy.

Kuulokeskukset tarjoavat kuitenkin apua kiireellisiin vaivoihin sekä varmistavat jo kuulon apuvälinettä käyttävien henkilöiden kojeiden huollon ja korjauksen myös poikkeusaikana. Kuuloliiton näkökulmasta onkin tärkeää, että kuulon apuvälinettä käyttävät kuulovammaiset pysyvät toimintakykyisinä myös poikkeusaikana. Myös Vammaisfoorumi on korostanut vammaisten tarvitsemien välttämättömien apuvälineiden korjauksien ja huollon tärkeyttä myös poikkeusoloissa.

Kuuloliitto on kerännyt aluekohtaisesti tietoa poikkeusolojen vaikutuksesta kuulokeskusten toimintaan. Yleisesti ottaen moni kuulokeskus on supistanut toimintaansa epidemian ajaksi ja vain välttämättömin toiminta toteutetaan. Kuulokojeiden huolto tapahtuu pääasiassa postin välityksellä ja kuntoutusohjaajat antavat neuvontaa etäyhteyksillä. Kiireellistä hoitoa tarvitsevat potilaat hoidetaan. Neuvontaa annetaan puhelimella.

Päivitämme tietojamme säännöllisesti mutta suosittelemme tarkistamaan päiväkohtaisen tiedon aina kuulokeskusten omilta verkkosivuilta. Tutustu eri alueiden kuulonkuntoutuksen tilanteeseen tarkemmin: Kuulonkuntoutus poikkeusaikana