Blogit

Puheenjohtajan kesäterveiset

Havumetsä järven rannalla

Kuuloliiton hallituksen puheenjohtajan Taru Reinikaiset kesäterveiset Imatralta 8.6.2024 liiton kesäpäiviltä:

Hyvät ystävät

On ilo olla kanssanne tänään viettämässä Kuuloliiton kesäpäiviä Imatralla. Valitettavasti kesäpäiviämme varjostaa Suomen hallituksen harjoittama leikkauspolitiikka, joka koskettaa eritysesti vammaisia. Sekä vammaisilla että vammaisjärjestöillä ovat vaikeat ajat edessään.

Järjestörahoitukseen kohdistetut leikkaukset uhkaavat kuulovammaisten henkilöiden oikeuksien toteutumista. Hallituksen kehysriihessä tekemien päätösten myötä sote-järjestöiltä tullaan leikkaamaan vuoteen 2027 mennessä jopa noin 30 prosenttia avustuksista. Kaikki järjestöt, myös Kuuloliitto, joutuu etsimään keinoja tasapainottaa taloutta.

Valtionavustuksilla ei ylläpidetä järjestöjä vaan toimintaamme suomalaisten hyväksi. Järjestöiltä leikkaaminen ei tuo pitkän aikavälin säästöjä, vaan pikemminkin kasvattaa sote-kustannuksia matalan kynnyksen tuen ja palvelujen heikentyessä. Osallistumme taloustalkoisiin tehokkaammin jatkamalla auttamistyötämme, kuin supistamalla toimintaamme.

Kuuloliiton puheenjohtaja Taru Reinikainen pitää puhetta Imatran Kylpylässä liiton kesäpäivillä.Näin suuret leikkaukset vaikuttavat kykyymme toteuttaa omia ydintoimintojamme, kuten neuvontaa ja tiedonvälittämistä sekä vertaistukea ja vapaaehtoistoimintaa. Samalla leikkaukset vaarantavat lukuisten ihmisten hyvinvoinnin ja terveyden. Joudumme väistämättä muuttamaan ja sopeuttamaan toimintaamme, olemme Kuuloliitossa muutoksen äärellä.

Europarlamenttivaalit järjestetään huomenna 9. kesäkuuta. EU-tasolla tehdään monia kuulovammaisten ihmisten arkeen vaikuttavia päätöksiä, joten omaa ääntään kannattaa käyttää. Vammaisten ihmisten oikeudet on huomioitava Euroopan unionin päätöksenteossa kaikilla toiminta-aloilla ja vammaisia ihmisiä tulee kuulla heitä koskevassa päätöksenteossa. Muistutan, että EU ja sen jäsenmaat ovat ratifioineet YK:n vammaisten henkilöiden oikeuksia koskevan yleissopimuksen ja sitoutuneet sen noudattamiseen. Jotta EU:n perusarvo, vapaus, toteutuu myös vammaisten ihmisten kohdalla, koko unionissa on varmistettava rakennetun ympäristön, palveluiden, tuotteiden ja asenteiden esteettömyys. EU:n saavutettavuus- ja esteettömyyslainsäädäntö sekä EU:n vammaiskortti ovat tässä tärkeitä välineitä.

Tarvitsemme tiukempaa EU-sääntelyä, koska hallituksemme ei kunnioita kansainvälisiä sopimuksia, kuten vammaisyleissopimusta. Tästä valitettavana esimerkkinä on vammaispalvelulain soveltamisalan tarkentaminen. Uuden vammaispalvelulain voimaantuloa on jo kerran siirretty. Hallitusohjelman mukaan koko uudistuksen vuosittainen kustannusvaikutus nykytilanteeseen verrattuna saa olla korkeintaan 100 miljoonaa euroa vuosittaisia menoja kasvattavaa. Voimaantulon lykkäämisen tavoitteena oli varata aikaa uuden vammaispalvelulain soveltamisalan tarkentamiselle.

Kuuloliitto pitää erikoisena sitä, että nyt ollaan luomassa vammaispalvelulaki, joka pyrkii siirtämään vammaisia henkilöitä pois vammaispalveluiden piiristä. Käytännössä vammainen henkilö voi esityksen pohjalta täyttää lain soveltamisalan ehdot ja päästä vammaispalvelulain piiriin, mutta ei käytännössä saa lain nojalla mitään palveluja, koska palvelut järjestetään ensisijaisen lainsäädännön nojalla. Esityksen mukaan palvelu tulee järjestää yleislain, kuten sosiaalihuoltolain, mukaisena palveluna, jos se on edes teoriassa mahdollista. Vammaiselle henkilölle ei siis esityksen mukaan tarvitse tarjota mitään palvelua siinä tilanteessa, että yleislain mukaista palvelua ei tosiasiassa ole tarjolla esimerkiksi sen vuoksi, että sille varatut määrärahat ovat loppuneet.

Yleislainsäädännön ensisijaisuutta korostetaan esityksessä tavalla, joka romuttaa nykyisen subjektiiviseen oikeuteen perustuneen vammaispalvelujärjestelmän ja vaarantaa
vammaisten ihmisten oikeuden heille välttämättömiin palveluihin.  Kuulovammaisten kohdalla uhkana on, että soveltamisalan tarkennus tuottaa epäselvyyttä ja vaikeuksia erityisesti esteettömään asumiseen tarvittavien laitteiden ja ratkaisujen myöntämisessä.

Ongelmallinen on myös esityksen elämänvaiheessa tavanomaista tarvetta koskeva kirjaus, jonka voi tulkita olevan eräänlainen ikääntymisrajaus. Esityksen mukaan avun, tuen, hoivan ja huolenpidon tarve keskittyy yleensä iäkkäiden henkilöiden viimeisiin elinvuosiin. Siksi iäkkäiden henkilöiden palvelutarve voidaan usein katsoa tavanomaiseksi elämänvaiheeseen liittyväksi tarpeeksi, toisin kuin niillä vammaisilla henkilöillä, jotka tarvitsevat palveluita eri elämänvaiheissa.

Kuuloliitto, katsoo ettei ikääntyneille, kuten muillekaan ikäryhmille, voida määritellä elämänvaiheelle tavanomaista tarvetta. Tarve on aina yksilöllinen ja vammaispalvelulain tehtävä on varmistaa yksilölliset elämänvalinnat. Esitetty rajaus vaarantaisi kuulovammaisten oikeuden maksuttomiin vammaispalveluihin.

Kuuloliitto katsoo vammaisten henkilöiden oikeuksien toteutumisen YK:n vammaisyleissopimuksen edellyttämällä tavalla, vaativan mittavia korjauksia ja tarkennuksia soveltamisalaesitykseen. Itse esitysluonnoksesta viittaukset YK:n vammaissopimukseen on pitkälti poistettu.

Keväällä Kela informoi palveluntuottajia uudesta tulkinnastaan, jonka mukaan jokaiseen tulkkaukseen vaaditaan paikalle kolmas osapuoli. Tulkkauspalvelulla on keskeinen merkitys vammaisten henkilöiden kielellisten ja osallistumisoikeuksien turvaajana. Vuorovaikutuksen mahdollisuuksien ulkopuolelle jääminen puolestaan vähentää mahdollisuuksia toimia itsenäisesti ja täysivaltaisesti. Kommunikaation puute johtaa eristymiseen ja vaikuttaa merkittävästi syrjäytymiseen: opiskelu, työllistyminen, omien asioiden hoitaminen ja kaikkinainen osallistuminen voivat olla uhattuja, jopa poissuljettuja.

Kuuloliitto on kyseenalaistanut Kelan yksipuolisesti tekemän linjauksen. Katsomme, että Kelan linjaus ei perustu lakiin ja siksi uusi linjaus tulee kumota välittömästi. Asiasta on lähetetty lausunto Kelan vammaisten tulkkauspalvelukeskukselle sekä sosiaali- ja terveysministeriölle.

Muistattehan äänestää huomenna. Kuuloliitto on mukana huomenna vaalipaikoilla suoritettavassa Pieni Ele keräyksessä. Keräyksellä saadut lahjoitukset ovat entistäkin tärkeämpiä nyt kun järjestöjen tukia leikataan. Lahjoitusten avulla saamme esimerkiksi vertaistukea, apuvälineitä, avustajakoiria, kuntoutusta, piristystä elämään erilaisten tapahtumien avulla ja paljon muuta. Pieniltäkin kuulostavat asiat voivat olla avun saajalle merkittäviä, kuten vaikkapa uimalippu tai teatteriretki, jotka eivät omin rahoin olisi mahdollisia.

Unohtakaamme vaikeat ajat täksi viikonlopuksi. Pienen runon myötä haluan toivottaa teidät omasta puolestani tervetulleeksi kesäpäivillä.

Hyvät ystävät ovat kuin lyhtyjä tiellä
– he eivät lyhennä matkaa,
mutta tekevät sen turvallisemmaksi kulkea.

Nautitaan yhdessä upeasta Imatrasta ja mukavasta yhdessäolosta!

Kiitos.