”Pitää vain rohkeasti luottaa itseensä ja mennä kohti sitä, mikä tuntuu oikealta!”
Tiimiassistentti Susanna:
”Olen Susanna, 29-vuotias huonokuuloinen nuori aikuinen. Tällä hetkellä asun Helsingissä, mutta lapsuuteni olen asunut länsirannikolla – viimeisimpänä Naantalissa, jossa muun muassa kävin lukioni.
Kuulomatkani alkoi vasta 20-vuotiaana, kun läheiset alkoivat huomata, etten kuule. Aloin kiinnittää siihen itsekin huomiota ja päätin lopulta mennä kuulontutkimuksiin. Olin ollut viimeksi yläasteella kuulotestissä, eikä siellä oltu huomattu mitään erikoista. Sain sitten ensimmäiset kojeeni ja tuntui siltä, että uusi elämä aukesi. Olin siihen aikaan töissä ravintolassa viettämässä välivuotta opiskelusta. Alkuun keittiön terävien kolinoiden ja salin puheensorinan meteli oli melkoinen shokki, mutta huomasin kojeiden olevan isoksi avuksi.
Pääsin opiskelemaan restonomiksi ammattikorkeakouluun, suuntautumisena tapahtuma-ala. Opiskelun aikana en suuremmin kärsinyt lievästä huonokuuloisuudesta tai ajatellut uraa sen kannalta. Kuuloni kuitenkin alkoi tässä kohtaa selkeästi heikentyä, muttei huolestuttavasti.
Valmistuttuani aloitin työt ravintola-alalla, tosin toimiston puolella myynti- ja markkinointiassistenttina. Koronan myötä olin monta kuukautta lomautettuna, ja tänä aikana työnkuvani muuttui. Päädyin tekemään aulavirkailijan töitä. Työ oli mielestäni ihan mielekästä, mutta koronan tuomat kasvomaskit sekä tiskeillä olevat muovisuojat vaikeuttivat kuulemista. Tällöin ehkä koin ensimmäisiä kertoja, että kuuloni selkeästi vaikutti työtäni. Sain esihenkilöltä ja työkavereilta tukea, jos en kuullut mitä asiakas puhuu, sekä otin itse asian esille esimerkiksi kertomalla asiakkaille, että olen huonokuuloinen ja voisitko toistaa.
Sattumien kautta kuulin muutama vuosi sitten eräästä työpaikasta kaveriltani ja päädyin innostuneena hakemaan, sekä lopulta saamaan paikan. Olen nykyään tiimiassistenttina isossa kansainvälisessä asiantuntijayrityksessä. Työkielenä on pääasiallisesti englanti.
Olen hiljattain alkanut pohtia huononevan kuuloni takia erilaisia apuvälineitä ja -keinoja työpaikalle. Olen jutellut huonokuuloisuudestani esimerkiksi esihenkilöni kanssa, mutta koen, että minun täytyy jatkossa vielä aktiivisemmin tuoda sitä esille selvitäkseni töistäni. Esimerkiksi etäpalavereissa minun on vaikea kuulla, varsinkin ilman huuliolukua, jos kamera ei ole päällä, joten olen rohkeammin alkanut kertoa huonosta kuulostani kollegoille. Sain juuri testiin apuvälineitä, jotka ovat olleet jo nyt avuksi. Kokoustilassa voin laittaa erillisen mikrofonin pöydälle ja kuulen mitä pöydän toisessa päässä puhutaan. Tai jos on isompi tilaisuus, niin puhujan kaulaan laitettava mikrofoni tuo äänen suoraan kojeisiini. Pyysin myös hiljattain työkoneisiimme mahdollisuutta laittaa live-tekstitykset etäpalavereissa ja se on kuulemma selvityksessä. Toivon, että se toteutuu. Yleisesti ottaen tällainen toimistotyö sopii minulle kuulon suhteen, etenkin kun voin tehdä töitä kotoakin etänä ja saan taukopäiviä toimistolla juttelusta, joka aiheuttaa kuuloväsymystä.
Haluaisin tulevaisuudessa opiskella lisää tai miksei vaihtaa kokonaan alaakin, mutten koe sen olevan tällä hetkellä ajankohtaista. Viihdyn nykyisessä työpaikassani niin hyvin, ja uskon että sieltäkin voisi aueta uusia mahdollisuuksia. Esimerkiksi HR tai muu ihmisten kanssa tai ihmisille tehtävä työ kiinnostaa. Uskon myös vahvasti, että elämässä tulee eteen monenlaisia tilaisuuksia, eikä niitä voi etukäteen suunnitella. Pitää vain rohkeasti luottaa itseensä ja mennä kohti sitä, mikä tuntuu oikealta! ”
Julkaisemme kuulovammaisten nuorten aikuisten tarinoita omasta urapolustaan. Miten oma ala ja työ löytyivät? Vaikuttiko kuulovamma valintaan?
Blogisarjan tavoitteena on muistuttaa, että kuulovammaisella on lukemattomia uramahdollisuuksia. Työnantajien on myös hyvä huomata, ettei kuulovamma ole este työelämässä menestymiselle!
#MunDuuni