”Ovet on tehty avattavaksi, tiet tallattavaksi, elämä elettäväksi”
Suuntaan elämässäni eteenpäin ja päätän työurani Kuuloliitossa. Eläkkeelle on vielä vuosia matkaa. Meillä on elämässä ainutkertaiset hetkemme ja niistä kannattaa tehdä niin mieluisia kuin mahdollista.
Kuljin kapeaa polkua enkä tiennyt mihin se johtaa. Olin juuri aloittanut 24-vuotiaana Kuulonhuoltoliiton piirisihteerinä Länsi-Suomen alueella vuonna 1986. Oli kesä. Miten olin tähän tullut – minä, joka haaveilin asiakaspalvelutyöstä ja olin tilannut Finnairin Ilmailuopistolta hakemuslomakkeet sillä ajatuksella, että urani olisi kenties työskentely kansainvälisellä lentokentällä.
Vuosien saatossa huomasin, että tämä työ on ollut mitä suuremmassa määrin myös asiakaspalvelutyötä.
Jostain oli aloitettava, koska ei ollut tehtävänkuvausta. Toimisto puuttui, mutta raivasin kaksiostani työtilaa. Kirjeposti, lennätin ja puhelinkoppi olivat alussa käytössä, koska asunnossani ei ollut vielä puhelinosaketta. Otin yhteyttä lähitienoon vanhainkoteihin ja hoitolaitoksiin. Tiedon tarve on suuri. Kaikki eivät suinkaan tienneet ja tunteneet kuulonhuollon palveluja ja osanneet hakeutua niihin.
Kuulovammaisuus oli tuttua, koska tätä ennen toimin Seinäjoen kuulovammaisten koulussa luokanopettajana. Viittomataitokin oli entuudestaan, joten kommunikaatio oli helppoa.
Tutustuin yhdistysten vapaaehtoisiin. He ottivat minut vastaan sydämellisesti. Ruotsinkieliset vapaaehtoiset olivat hyvä syy käyttää ruotsin kieltä, sillä yhdistysten tilaisuudet pohjanmaan rannikolla olivat alkuaikoina aina kaksikielisiä. Nuorena noviisina en tuntenut kokoustekniikkaa enkä ollut aiemmin vetänyt kokouksia, joita työntekijät ajoittain johtivat. Säännöt opettelin ulkoa. Ujous karisi, itseluottamus kasvoi!
Piiriorganisaatio vahvistui ja aluetyöntekijöiden määrä kasvoi 80-luvun lopulle tultaessa. Työkavereiksi tulivat aikuisten kuntoutusohjaaja Miia Hautamäki ja lasten kuntoutusohjaaja Kaisu Honkala. Seinäjoelle avattiin piiritoimisto näyttävästi, tv-uutisetkin olivat paikalla. Työni painottui yhteistyöhön vapaaehtoisten kanssa, yhdistysten tietotaidon lisäämiseen, edunvalvontaan ja osin varainhankintaan. Markkinoin huonokuuloisille tarkoitettuja kuuntelulaitteita virastoihin ja laitoksiin yhdistysten kanssa. Yhdistykset saivat myynnistä provisiota. Järjestimme mm. hyväntekeväisyyskonsertteja, äitienpäiväkorttikampanjan ja haastetoivekonsertin radio Seinäjoen kanssa. Kerran organisoimme muotinäytöksen Kokkolassa. Tuotoilla hankittiin tekstitulkkauslaitteita ja koulutettiin tukihenkilöitä kuulovammaisille.
Liiton iso jäsenhankintakampanja pidettiin 1980-luvun lopulla, jossa jäsenhankkija sai palkinnoksi kahvipaketteja. Työntekijät valjastettiin 90-luvun alussa kuntien sosiaali- ja terveystoimen viranhaltijoiden puheille turvaamaan kuulovammaisten palveluja. Muistan vuoden 1994, kun vaadittiin enemmän tv-ohjelmien tekstittämistä ja liitto järjesti nimienkeruukampanjan MTV:lle ja Ylelle.
35 ½ vuoden aikana työtehtävät ovat Kuuloliitossa mullistuneet täysin. Vuonna 2005 liitossa vahvistettiin viestintää ja se oli oiva jatkumo kohdallani siirtyä järjestösihteerin tehtävistä viestinnän pariin. Lankapuhelimet ovat vaihtuneet älypuhelimiin. Ennen naputtelin sähkökirjoituskoneella tiedotteita, mutta 90-luvulla teknologia alkoi kehittyä huimaa vauhtia muuttaen yhteiskuntaa. Elämme monikanavaisen viestinnän aikaa ja viestinnässä kiinnostava sisältö saa huomiota.
Omalla kohdallani 1990-luku oli vauhdikkain vuosikymmen. Allakkamerkinnät kertovat, että illat ja viikonloput menivät järjestötyössä. Matkatyötä tekevät tietävät, että on mentävä säällä kuin säällä. Käänsin auton rattia joka ilmansuuntaan 22 vuotta ja sen jälkeen siirryin liikkumaan julkisilla. Toisinaan tunsin asuvani junissa. Monia työmatkoille lähtöjä aamuyön koitteessa en kaipaa.
Muutin Ouluun 2006 ja koin kuuluvani isompaan työyhteisöön, koska aistivammajärjestöt toimivat samassa talossa. Sain työkavereikseni Tiina-Maija Leinosen ja myöhemmin remmiin tuli mukaan Taneli Ojala. 2019 siirryin Rovaniemelle kotitoimistoon ja vähensin omasta tahdostani työntekoa.
Mediaviestintää
Lehtijuttujen tekeminen on ollut mielenkiintoinen prosessi. Olen kiitollinen teille kaikille ympäri Suomea, jotka olette myöntyneet lehtihaastatteluihin! Useat kerrat on kysytty miten suostuttelen henkilöitä Reportteri-palstalle jututettavaksi. Palstalla olen haastatellut julkisuudesta tuttuja kasvoja, joiden avulla saadaan näkyvyyttä ja heidän kauttaan voi tehdä myös vaikuttajamarkkinointia kuulonhuollon näkökulmasta. Olen pyrkinyt saamaan palstalle uskottavia persoonia, jotka ovat myönteisesti esillä julkisuudessa. Mieleenpainuvia hetkiä kasvotusten on lukuisia, mm. 101-vuotiaan sotaveteraani, kansansuosikki Hannes Hynösen haastattelu hänen Mikkelin kodissaan ja näyttelijä Seela Sellan luona vierailu hänen Töölön kodissaan.
Olen pitänyt yhdistystoimijoille viestintäkoulutuksia, kuten yhteistyöstä median kanssa toimimisesta, sisäisestä ja ulkoisesta viestinnästä, kirjoittamisesta ja verkkoviestinnästä. Erilaisten ihmisten kohtaaminen ja yhteistyö on ollut tämän työn rikkaus. Olemme kokeneet yhdessä oivaltavia hetkiä.
Seuraan innolla mediaviestintää ja ajankohtaisohjelmia, koska olen kova uutisfani. Moni asiapuoli esitetään mediassa varsin kevyesti ja pinnallisesti. Heppoisen hötön ja viihteellistyminen toivon vähenevän tulevaisuudessa. Lisäksi äidinkielen taitojen rapistuminen ja lukemisen hiipuminen huolestuttaa. Tutkimusten mukaan puutteita on erityisesti kirjoittamisessa ja luetun ymmärtämisessä.
Meillä kaikilla on oikeus vapaa-ajalla turvalliseen ja viihtyisään ääniympäristöön. 1994 veimme kuulonsuojelutietoa yläkoululaisille ja ammattikoululaisille. Kehittelin alakoululaisille 2010-luvun alussa Myrsky korvassa kuulonsuojelukonseptin, joka jäi vähän unholaan, mutta tänä vuonna aineistoa on ajanmukaistettu ja siihen on lisätty monia uusia elementtejä. Valmis paketti on käytettävissä alakoulujen opettajia varten. Vapaa-ajan melu ja kuulonsuojaus ovat teemoina aina ajankohtaisia.
On aika kiitosten
Suhtaudun tulevaisuuteen avoimin mielin ja uteliaisuudella. Elämäni tulee olemaan monelta osin Portugalissa, jossa on kotimme Lissabonin kupeessa. Suomen tukikohta säilyy kotiseudullani Rovaniemellä. Mitä aion tehdä Portugalissa? Ehkä teen jotain humanitaarista työtä heikompiosaisten hyväksi, ehkä kerään muovia pois Atlantin rannoilta, ehkä poimin oliiveja tai viinirypäleitä. Aika näyttää.
Liitto on kehittynyt monipuoliseksi, nykyaikaiseksi ja tunnustetuksi kansalaisjärjestöksi, jonka taustalla vaikuttavat sadat vapaaehtoistoimijat, luottamushenkilöt ja ammattilaiset. Tulevaisuus asettaa Kuuloliitolle monia haasteita: väestön ikärakenne muuttuu, taloushuolet nostavat edelleen päätään ja kilpailu näkyvyydestä on kovaa. Brändiäkin tulee kehittää. Onneksi liitto tarttuu uusiin asioihin ja on aktiivinen toimija järjestökentällä. Kiitos aikaansaavalle ja dynaamiselle toiminnanjohtaja Sanna Kaijaselle ja liiton johdolle.
Olen kiitollinen motivoituneille ja taitaville työkavereilleni, esihenkilölleni Juha Hietalalle ja vapaaehtoisille, joiden kanssa olemme kohdanneet vuosien aikana eri puolilla Suomea ja joiden monien kanssa olen ystävystynyt. Työkollegani Annette Fagerströmiä lainaten ”Sulla on niin pitkä historia Kuuloliitossa, että se on vähän kuin hyvästelisi vanhan ystävän”. En sano kuitenkaan hyvästi vaan sanon näkemiin.
Erkki Ahonen
Asiantuntija, viestintä