Blogit

Nuorten SI-käyttäjien vertaisviikonloppu Kopolassa 21.-23.4.2023

Maisemakuva, missä on saunamökki, ranta ja jäätynyt järvi.Huhtikuun lopulla järjestettiin Kopolassa sisäkorvaistutetta käyttävien (18–35-vuotiaiden) nuorten vertaisviikonloppu.

Olin tosi innoissani, kun näin mainoksen tällaisesta tapahtumasta. Aikaisemmin olen ollut aktiivisesti Kuuloliiton toiminnassa mukana. Sitten tuli lähes kymmenen vuoden tauko niin mietiskelin, että uskallankohan lähteä, mutta lopulta päätin uskaltaa sillä vertaistuen tarve oli kova. Siihen aikaan, kun itse harkitsin sisäkorvaistuteleikkausta, niin en löytänyt ketään nuorta aikuista suunnilleen vastaavanlaisessa tilanteessa kuin minä olin, lähinnä vain heitä, jotka olivat lapsena saaneet istutteen. Vuosien saatossa vertaiset ovat onnekseni lisääntyneet.

 

 

Me jaettiin keskenämme tosi paljon kokemuksia kuin synnytystarinoita konsanaan – elämästä ennen leikkausta, itse leikkauksesta sekä leikkauksen jälkeisestä elämästä ja jutut luonnollisesti lähtivät rönsyilemään. Miltä mikäkin tuntuu, mikä on ihanaa ja mikä ärsyttää. Näistä asioista ei tule arjessa muiden kanssa juteltua, vaikka tykkään kertoa avoimesti omista kuuloasioista. Ja on se niin eri asia keskustella sellaisten kanssa, joiden kokemuksiin pystyy samaistumaan ja muut tajuavat, mistä minä puhun kuin mitä ”naapurin Sirpan” kanssa keskustelisi. Välillä oppii uutta ja saa hyviä vinkkejä.

 

Pöydällä on 5 erilaista taidetta. Osallistujat tekivät itse maalauksen.

Parasta oli, kun ei tarvinnut selitellä muille asioita – huonekaveri ymmärtää heti, että aamulla ei keskustella, kun molemmat haluavat olla hiljaisuudessa ilman sisäkorvaistutteita. Tai kesken päivän askareissa haluaa lepuuttaa korvia niin sitten vaan vaihdetaan kieltä viittomiseen. Meillä oli mukavaa yhteistä ohjelmaa erilaisten pelien, vertaiskeskustelujen, reippailun, vapaan keskustelun ja maalailun muodossa. Kirjoitustulkki tuli myös saunalle mukaan tulkkaamaan. Itsellä ja monella muulla on varmasti samanlaisia kokemuksia, että isommalla porukalla on hankalaa pysyä muiden puheiden perässä, kun ei kuule mitään ja samalla yrittää saada muiden huulioista selvää ja ihmisten päät kääntyilevät heidän puhuessaan niin monesti helposti sitten vetäytyy omiin oloihinsa eikä edes viitsi yrittää pysyä perässä. Nyt tulkin ansiosta kaikki pystyi yhdenvertaisesti osallistumaan keskusteluihin.

 

Kuvassa on 5 naispuolisia SI-käyttäjiä ja poseeraavat kuvassa jäätelön kanssa. Kesäinen tunnelma ja aurinkolasit päässä. Viikonloppu oli voimaannuttava, ihan kuin olisi kiristävät farkut vaihtanut verkkareihin, kun pääsi ”omankaltaiseen” seuraan täysihoitoon. Keittäjä oli tehnyt maukkaat ruuat ja kaikki ohjelma oli suunniteltu valmiiksi. Ei tarvinnut miettiä tai stressata mistään, sai olla vaan ja nauttia. Ohjaajasta lähtien kaikki olivat vertaisia, se oli mukavaa ja helposti löytyi luottamuksellinen ilmapiiri omien asioiden jakamiselle. Kyllä kannatti lähteä! Odotan jo seuraavaa viikonloppua ja toivon, että mahdollisimman moni lähtisi matalalla kynnyksellä mukaan. Vertaistuessa on voimaa!  

 

Jenni Nuutinen

Jenni Nuutisesta kuva, ruskeat hiukset, silmälasit ja vihreä paita. Taustalla näkyy jäätynyttä järveä ja aurinkoa.