Esteettömyys musiikin ammattilaisen näkökulmasta
Pyysivät Kuuloliitosta ottamaan kantaa esteettömyysasiaan musiikin ammattilaisen ja tinnittäjän näkövinkkelistä. Kommunikointi huonokuuloisen ja tinnittäjien kanssa on monissa tilanteissa hankalaa ja joissain lähes mahdotonta – riippuen tietty vamman vaikeusasteesta tai sen häiritsevyydestä. Myös tilan koko, tilavuus, häly, kaikuisuus, pulinat tai taustamusiikki vaikuttavat asiaan. Ilmaiseeko puhuja asian selkeästi artikuloiden, silmiin katsoen, vai päätään sinne sun tänne kääntäen jne..
Entäs onko musiikki melua? ON, silloin kun se aiheuttaa fyysisiä seurauksia.
Entisenä musiikin ammattilaisena tunnen paljon musiikkialan vaikuttajia, joiden myötä oli mahdollista tehdä ns. melutyötä sähköisesti vahvistetuissa konserteissa ja festivaaleilla. Koska olen erilainen nuori, haluan mietiskellä asioiden laatua ja seurauksia hiukan syvemmin. Aloitetaan kääntämällä se kuuluisa ”ämpäri” nurinpäin ja katsotaan mitä kaikkea on piilossa miksi ja miten…
Miten nämä liittyvät esteettömyyteen? Otanpa ensin pari kuvaavaa esimerkkiä:
1) Tila: iso tai pieni, korkea vai matala, kovia vai pehmeitä pintoja jne..
2) Minkälaiseen tarkoitukseen tila on alun perin suunniteltu tai tehty
– Jo lopettaneen Elannon maitokaupasta on pieneen tilaan tehty kampaamo, karaokebaari, juottola tai jopa live-musiikkikuppila!
– Jäähallit on tehty jääkiekkoa varten eikä suinkaan konserttipaikaksi sähköisesti vahvistetulle musiikille!
3) Akustiikka, on meille kaikille ehkäpä tärkein asia monellakin tavalla. Tapahtumien äänet kuullaan joko akustisesti tai kaiuttimista. Kaikuisissa tiloissa äänet tulevat lavalta suoraan sekä viiveellä seinistä, lattioista, katosta, ikkunoista tai muista kovista pinnoista, jotka sitten puuroutuvat äänten ”sekametelisopaksi”.
Edellä mainitusta kolmesta kohdasta herääkin monia kysymyksiä: Miksi maassamme ei ole ensimmäistäkään sisä- tai ulkotilaa, jotka olisi suunniteltu sähköisesti vahvistetulle musiikille? Rahastahan se ei ole kiinni. Pelkästään yksi iso viikonlopputapahtuma jättää suoraan + välillisesti kunnalle 2-4 miljoonaa riihikuivaa euroa. Tapahtumia on kesän jokaisena viikonloppuna ja ne antavat 2-3 päivän aikana monelle (sadoille) työtä. Tapahtuma-alueella nakki-, pizza-, olut- ja muut kojut tekevät hyvää tiliä. Hotellit ovat loppuun varattuja, lähikaupat tekevät joulumyyntiä vastaavat tilit. Taksit pörräävät, kunta ja verottaja saavat jokaisesta tapahtumaan liittyvästä pienestäkin ostosta omat kymmenykset.
Miten tämä kaikki liittyy esteettömyyteen?
NO, ensin haukutaan muusikot ja ”kuuroa” miksaajaa osaamattomuudesta säätää musiikki hiljaiselle! Osaamattomuudesta ei todellakaan ole kyse vaan vallitsevista olosuhteista. Suuret ja kansanväliset ohjelmatoimistot ovat kaupallisia liikeyrityksiä, jotka välittävät ja ehdottavat esiintyjiä eri tilaisuuksiin. Tässä kohtaan astuu mukaan ”sattuma”, kun myydään jotain huippuorkesteria/laulajaa tilaisuuksien järjestäjille (jotka myös tekee bisnestä). Onko sinä päivänä käypiä tiloja käytettävissä? Vai pitääkö sovittaa bändi epäsopivaankin paikkaan, jossa kaikki kärsivät enemmän tai vähemmän – haluan sälyttää osa-vastuuta myös konserttien järjestäjille.
Seuraava esimerkki (jäähalli) kuvaa hyvin miten tapahtuma/konsertti puristetaan aikataulullisesti varattujen toimintojen joukkoon: Jäähallit: Klo 12.00 peitetään ja eristetään jää, klo 14.00 rekka pääsee ajamaan hallille. Trukit siirtävät raskaan kaluston sisään. Ensin rakennetaan lava, jonka päälle valot ym. tarvittava rekvisiitta. Miksaajalle tehdään omat tilat n. 20 – 30 metrin etäisyydelle lavasta, kaapeleiden veto- ja näiden suojaus, klo 16 alkaa soittimien roudaus, klo 17 voi hyvässä lykyssä jo testata soittimia ja klo 18 voidaan tehdä TYHJÄSSÄ salissa pikainen bändin ja solistin yhteisharjoitus, jossa miksaaja säätää soundit ja äänenvolyymit kohdilleen. Ovet avataan yleisölle klo 18.30 – 19.00. Iltamissa talo onkin loppuunmyyty! Pelkästään ihmismassa tuottaa n. 80 – 90 dB:n taustakohinan ja näin miksaaja joutuukin ”lennossa” säätämään säädöt uusiksi. On helppoa moittia bändejä, ja ennen kaikkea miksaajia, jotka joutuvat työskentelemään tilassa joissa pitää olla ”fakiiri” jotta saisi edes jollain lailla yleisön viihtymään.
Jokaisessa tapahtumassa ON kuulonsuojaimia saatavana, jos omat ”unohtuivat” kotiin! Asumisterveysohjeistuksessa (1.5.2003) on meluosiossa mainittu: jos tapahtuman LAeq ylittää 85 dB 8 tunnille tasoitettuna on oltava kuulonsuojaimia saatavilla. (LAeq = keskimääräinen).
Musiikin kohdalla raja on LAeq 85 dB 4 tunnille tasoitettuna. Olen edelleen melko hämmästynyt siitä, että asiakkaat tulevat konsertteihin / festivaaleille ilman suojaimia. Melun vaaroista on varoitettu, kirjoitettu, puhuttu medioitten kautta jo vuosikymmeniä. Aina on joku ”joka ei tiennyt” ja nostaa hirmu metakan… tai sitten syytetään myytävien korvatulppien kalleutta (1 € pari) jätetään ostamatta – kahvi pahvimukista on aina hintansa väärtti 2.50 € ja kaljat 8-12 € että silleen.
Tapahtumissa myytiin kuulonsuojaimia ja kerrottiin asiakkaille kuinka ja koska suojaimia kannattaa käyttää. Ensin vastustettiin ”musiikkiahan tänne on tultu kuuntelemaan”. Kuviteltiin, että kuulonsuojaimet ovat niin tehokkaat, ettei niillä kuule musiikkia! (Todellisuudessa musiikin kuulee paremmin suojaimien kanssa kun muu häly jää kuulematta). Kun saatiin asiakas pitkän ja hartaan keskustelun ja opastuksen jälkeen kokeilemaan suojaimia, niin suhtautuminen muuttui täysin. Asiakkaat tulivat myöhemmin kiittämään ja kehuivat liiton tekevän hyvää työtä!
Varokaa tinnitusta, sitä on liikkeellä!
Kauko Saari
Muusikko
Kauko Saaren ammattiura muusikkona alkoi vuonna 1956 Risulahden lavan juhannustansseissa ja loppui lehtorina 1995. Ura opettajana hänellä alkoi Oulunkylän yhteiskoulussa 1963 sekä useissa kouluissa aiheena vapaaehtoinen musiikki. 1972 perustettiin Seija ja Klaus Järvisien ja muutaman muun kanssa Oulunkylä Pop/Jazz musiikki-opisto = nykyinen Pop/Jazz Konservatorio. 1975 Saari alkoi opettaa Sibelius-Akatemian koulumusiikkiosastolla. Samoihin aikoihin alkoi musiikkiterapian opetus Helsingin sairaanhoito-oppilaitoksessa.
– Olen siitä onnellinen, että olen saanut tehdä työnä sitä mitä muuten olisin harrastanut! Tinnitus jäi pysyväksi 1991 ja soitto ja opetus loppuivat siihen. Onnellisen sattuman kautta korvalääkäri Eero Akaan-Penttilä tutustutti minut silloisen Kuulonhuoltoliitto ry:n työntekijöihin. 1998 sain ennakkotapauksena tapaturmaeläkkeen tinnituksesta johtuen.