Mun Duuni – Mediapalvelujen toteuttaja Janna

Julkaisemme kuulovammaisten nuorten aikuisten tarinoita omasta urapolusta. Miten oma ala ja työ löytyivät, vaikuttiko kuulovamma valintaan.
Blogisarjan tavoitteena on muistuttaa, että kuulovammaisenakin on lukemattomia uramahdollisuuksia. Myös työnantajien on hyvä huomata, ettei kuulovamma ole este työssä pärjäämiselle!
#MunDuuni
Olen Janna, 23-vuotias syntyperäinen kuusamolainen, sittemmin oululaistunut kuuleva kuuro.
Minulla on erittäin vaikea-asteinen sensorineuraalinen kuulovamma. Kuulovamman aiheuttajaa ei ole täysin osattu jäljittää, mutta toisesta geeniparista minulta löytyy Connex 26 -geenimutaatio, mikä ei täysin selitä kuulovammani syytä, koska mutaatio ei löydy molemmista geenipareista. Lisäksi minulla on toinenkin geenimutaatio, josta tällä hetkellä ei tiedetä tarpeeksi. Kuulovammani on kuitenkin sensorineuraalinen ja sisäkorvaperäinen ja edennyt huomattavaa vauhtia.
Sain ensimmäiset kuulolaitteet vuonna 2007 jouluna kun olin 5-vuotias. Minulla on lähes koko elämäni ollut erilaisia kuulolaitteita. Tällä hetkellä minulla on sisäkorvaistutteet molemmissa korvissa. Istutteet sain vuonna 2019 ja 2020.
Ammatiltani olen mediapalvelujen toteuttaja ja valmistuin tutkintoon jouluna 2023. Opiskelujen päätyttyä olen työskennellyt esim. paikallislehdessä, hostellissa, kahvilassa sekä viestintäassistenttina.
Työpaikat ovat olleet hyvin erilaisia ja kuuloon liittyvät haasteet ovat vaihdelleet paikan mukaan. Jokaisessa työpaikassa olen avoimesti kertonut kuulovammastani ja siihen on suhtauduttu hyvin. Ihmiset ovat olleet kiinnostuneita ja kyselleet kuulovammaan liittyviä asioita. Kaikki nämä keskustelut ovat olleet avartavia myös itselleni. On ollut mahtavaa, että ihmiset ovat uskaltaneet kysyä ja sitten on itsekin samalla ymmärtänyt kuinka paljon tietoisuutta näistä aiheista tulisi lisätä.
Paikallislehdessä ja viestintäassistenttina työ on toimistotyötä ja muutoinkin hyvin itsenäistä, joten kuulovamman haasteet ovat olleet olemattomat. Työpisteeni on rauhallinen, hiljainen ja äänieristetty. Paikallislehdessä oli myös mahdollista mennä äänityskoppiin halutessaan tekemään töitä, joten se on kuulovammaisen unelma työpaikka.
Kuulemisen haasteet työpaikoilla ovat usein liittyneet tiedon välitykseen. Olen joutunut usein muistuttamaan, että minulle ei voi puhua esimerkiksi silloin kun kävelee edelläni portaikossa. Minulle ei voi myöskään vain nopeasti ovelta huikata asioita, vaan tarvitsen katsekontaktin, selkeän huulion ja rauhallisen paikan asioiden läpi käymiseen. Työt ovat välillä hetkisiä, mutta olen tästä periaatteesta kuitenkin pitänyt kiinni.
Viestintäassistenttina työskennellessäni askartelin itse työpisteelleni kyltin, missä luki: ”Olen kuulovammainen kuuleva kuuro ja kuuntelen musiikkia sisäkorvaistutteillani. En kuule sinua, joten jos sinulla on asiaa koputa olkapäähäni.” Olen myös sopinut työpaikan kanssa erikseen etätyöpäivistä ja näin on pystynyt ennalta ehkäisemään kuuloväsymystä ja äänikuormitusta päivän aikana.
Työskennellessäni hostellissa ja kahvilassa kuuloväsymykseni oli päivittäistä sillä äänikuorma oli paljon isompi. Tällaisissa työpaikoissa on paljon ihmisiä, jatkuvaa vilskettä ja vilinää sekä jatkuvasti keittiössä pauhaavia koneita ja kiliseviä astioita joiden aiheuttama äänikuorma on valtava. Näissä paikoissa työskennellessäni palauduin työpäivistäni olemalla vapaa-ajalla huomattavasti enemmän ilman sisäkorvaistutteita. Se on suuri rikkaus, kun voi kuulevana kuurona valita milloin kuulee ja milloin ei. Toimistotöissä olen myös joskus sammuttanut laitteet työskentelyn ajaksi, jos ympärillä on liikaa äänikuormaa.
Opiskellessani media-alaa minulla oli erittäin ymmärtäväiset opettajat ja ihanat luokkakaverit. He olivat tukena opintojen ajan ja pitivät huolen, että myös minä pysyn menossa mukana. Yhteishengellä ja ilmapiirillä on iso vaikutus ihan kenelle vain meistä. Koko opintojen ajan minulla oli käytössä Kelan myöntämät apuvälineet opiskeluun, joiden avulla pystyin suorittamaan tutkinnon ilman mukautuksia ja tekemään alaan kuuluvat työtehtävät niiden vaatimalla tavalla. Opintojen aikana tein erilaisia projekteja esim. podcastien, äänidokumenttien, festareiden, videoiden, tapahtumien ja musiikkivideon kuvauksien parissa.
Minun mottoni on aina ollut, että haasteet eivät ole ylitse pääsemättömiä muureja vaan esteitä, joihin etsitään toimivat ratkaisut. Omalla asenteella ja halulla on myös iso merkitys. Kuulovamma rajoittaa toisinaan elämää eikä sitä tule väheksyä, mutta ei myöskään väheksyä omia mahdollisuuksia rajoitteen takia. Uskon, että kaikki on mahdollista, kun yrittää ja löytää oikeat ihmiset ympärille.
Janna