Kuulovammaisten tulkkauspalveluista tulee tehdä kokonaisarviointi
Julkaisemme eduskuntavaalitavoitteitamme avaavan blogisarjan. Tämä on blogisarjan neljäs osa ja se käsittelee tavoitetta Kuulovammaisten tulkkauspalveluista tulee tehdä kokonaisarviointi. Blogin on kirjoittanut Kuuloliiton asiantuntija Tarja Kaikkonen.
Tulkkauspalvelun järjestäminen on tulkkauspalvelulain (133/210) mukaan Kansaneläkelaitoksen (Kela) vastuulla. Palvelun siirrolla Kelaan pyrittiin varmistamaan, että kaikki palveluun oikeutetut henkilöt saavat yhdenvertaista ja laadukasta tulkkauspalvelua asuinkunnasta riippumatta. Ennen vuotta 2010 tulkkauspalvelun järjestäminen oli kunnan vastuulla vammaispalvelulain perusteella. Kunnat sovelsivat vammaispalvelulakiin sisältyvää tulkkauspalveluiden järjestämistä vaihtelevasti ja tulkkauksen käyttäjät olivat eriarvoisessa asemassa toisiinsa nähden.
Kelan vastuulla olevan tulkkauspalvelun järjestämisessä on kuitenkin ollut jatkuvia haasteita. Tulkkauspalvelua käyttäville asiakkaille ei usein löydy tulkkeja. Tämä voi pahimmillaan johtaa esimerkiksi työelämästä syrjäytymiseen. Jos tulkkia ei saa, ei tulkkausta tarvitseva henkilö voi yhdenvertaisesti osallistua yhteiskunnan toimintoihin, kuten vaikkapa työhaastatteluun, koulutukseen tai läheisensä häihin. Erityisesti kirjoitustulkkeja on määrällisesti liian vähän. Kirjoitustulkkausta tarvittaisiin myös enemmän eri kielillä, ei vain suomeksi.
Tulkkauspalvelulaki on kuitenkin toissijainen. Sen mukaista Kelan maksamaa tulkkauspalvelua sovelletaan vain, jos mikään muu taho ei ole muiden lakien nojalla velvollinen järjestämään tulkkausta. Tällaisia lakeja, joissa säädetään viranomaisen järjestämästä tulkitsemisesta ja kääntämisestä sekä oikeudesta käyttää viittomakieltä ovat muun muassa laki potilaan asemasta ja oikeuksista, laki sosiaalihuollon asiakkaan asemasta ja oikeuksista, hallintolaki, yhdenvertaisuuslaki, perusopetuslaki, varhaiskasvatuslaki sekä laki sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämisestä. Lisäksi tulkkausta järjestetään muun muassa esitutkinnassa, oikeuslaitoksessa ja vankeinhoidossa.
Kelan vastuu järjestää tulkkaus on siis toissijainen. Ensisijaista vastuutahoa ei ole lainsäädännössä kuitenkaan selkeästi määritelty. Lisäksi eri hallinnonaloilla säädökset velvoitteesta järjestää tulkkaus ovat hyvin erilaisia, sekä osin puutteellisia tai ristiriitaisia. Viranomaiset myös tunnistavat varsin huonosti velvoitteensa, eivätkä tulkkaukseen liittyvät vastuut ole riittävän selkeitä.
Tulkkauspalvelun järjestäminen on siten tällä hetkellä monimutkainen ja monessa laissa oleva kokonaisuus, mikä vaikeuttaa tulkkauspalvelua käyttävien henkilöiden yhdenvertaista osallistumista yhteiskuntaan. Jokaisella on oikeus saada tietoa ja tulla kuulluksi. Tarvittavan tulkkauspalvelun toteutuminen ei siis ole mikään pieni asia. Erityisesti nyt, kun hyvinvointialueet ovat aloittaneet sote-uudistuksen myötä, tulee tulkkauspalvelun järjestyminen turvata myös niiden palveluissa. Tulkkauspalveluiden tilanteen selkiyttämiseksi ja palveluiden saatavuuden parantamiseksi Suomessa tarvitaan tulkkauspalveluiden kokonaisarviointi.
Oikeus tulkkauspalveluun on henkilöllä, jolla on kuulovamma, kuulonäkövamma tai puhevamma ja joka vammansa vuoksi tarvitsee tulkkausta työssä käymiseen, opiskeluun, asiointiin, yhteiskunnalliseen osallistumiseen, harrastamiseen tai virkistykseen. Lisäksi edellytyksenä on, että henkilö kykenee ilmaisemaan omaa tahtoaan tulkkauksen avulla ja hänellä on käytössään jokin toimiva kommunikointikeino. Tulkkauspalvelua myönnetään kuulovammaiselle ja puhevammaiselle henkilölle vähintään 180 tuntia vuodessa ja kuulonäkövammaiselle vähintään 360 tuntia vuodessa.