Syrjivät käytännöt altistavat kuulovammaisia ikääntyneitä hoivaköyhyydelle
Sain viime syksynä valmiiksi yhteiskuntapolitiikan maisterintutkielmani, joka käsittelee hoivaköyhyyttä kuulovammaisten ikääntyneiden näkökulmasta. Selvitin millaista hoivaköyhyyttä kuulovammaiset ikääntyneet kokevat, sekä miten kuulovammaisuus ja ikääntyminen vaikuttavat heidän mahdollisuuksiinsa saada tarvitsemansa apu ja palvelut.
Hoivaköyhyys tarkoittaa sitä, että ihminen ei saa jokapäiväisessä elämässä tarvitsemaansa apua tai se on riittämätöntä. Haastattelemani kuulovammaiset ikääntyneet kokivat erityisesti sosioemotionaalista ja käytännöllistä hoivaköyhyyttä, sekä terveydenhuoltoköyhyyttä.
Sosioemotionaalista hoivaköyhyyden ilmentymänä käytin sosiaalisten kontaktien puutetta ja yksinäisyyttä. Käytännöllinen hoivaköyhyys puolestaan tarkoittaa avun puutetta arjen käytännöllisten asioiden hoitamisessa eli esimerkiksi kaupassa käymisessä, paikasta toiseen liikkumisessa, ruoanlaitossa tai siivoamisessa. Terveydenhuoltoköyhyys on terveydenhuollosta saadun avun ja palveluiden riittämättömyyttä.
Hoivaköyhyyden syntymiseen vaikuttivat kuulovammaisten ikääntyneiden kokema syrjintä ja syrjäytyminen, aktiivisuuden ja omien resurssien vaatimukset avunsaannissa sekä kuulovammaisuus niin altistavana, kuin hieman yllättäen siltä myös suojaavana tekijänä.
Suomalaisessa palvelujärjestelmässä ja yhteiskunnassa on käytäntöjä, jotka syrjivät kuulovammaisia ikääntyneitä. Tällaisia ovat esimerkiksi esteelliset kuunteluympäristöt ja ikäsyrjintä apuvälineiden myöntämisessä. Palveluiden ja etuuksien saanti voi lisäksi olla pitkälti oman aktiivisuuden varassa, mikä asettaa kuulovammaiset ikääntyneet myös keskenään eriarvoiseen asemaan.
Kuulovammaisuus vaikutti tutkimukseni aineistossa myös suojaavan osaa ikääntyneistä hoivaköyhyydeltä sillä tavalla, että kuulovammainen ikääntynyt oli tottunut vaatimaan omia oikeuksiaan ja uskalsi ja osasi niin tehdä myös ikääntymiseen liittyvien tarpeiden osalta. Tähän tulokseen on kuitenkin syytä suhtautua varauksella.
Tutkimukseni johtopäätöksinä esitän, että suomalaisessa palvelujärjestelmässä ja yhteiskunnassa tulisi paremmin huomioida kuuloesteettömyys ja sen merkitys ikäihmisten hyvinvoinnille ja terveydelle. Yhtä tärkeää on kiinnittää huomiota syrjiviin asenteisiin: ikääntyneillä ja vammaisilla ihmisillä on sama oikeus osallistua yhteiskuntaan haluamallaan tavalla, kuin kaikilla muillakin. He ovat kaikki yksilöitä, eikä heidän tarpeitaan tai toiveitaan voi yleistää tai määritellä ulkoa käsin.
Edellä mainittujen lisäksi tarvitsemme lisää läpileikkaavaa vammais- ja ikääntymistutkimusta ja -keskustelua. Esimerkiksi vammaispalvelulain valmistelussa on nähty ikääntyneenä ilmenevien toimintakyvyn rajoitteiden ja vammaisuuden (osin) keinotekoisen erottelun haitat, kun ikääntyneitä vammaisia on sen perusteella pyritty sulkemaan ulos vammaispalveluiden piiristä.
Maisterintutkielmani on kokonaisuudessaan luettavissa Jyväskylän yliopiston JYX-julkaisuarkistosta.
Teksti: Anniina Horto, vaikuttamistyön asiantuntija, Kuuloliitto