Uutiset

Kuuloliiton vapaaehtoistoiminnan palkinto haettavissa

Auringonkukkia.

Palkinto on perustettu liittovaltuuston aloitteesta ja sen tarkoitus on lisätä vapaaehtois-toiminnan näkyvyyttä ja arvostusta. Palkinto luovutetaan ensimmäisen kerran vuonna 2020.

Myöntämisperiaatteet

Kuuloliiton vapaaehtoistoiminnan palkinto voidaan myöntää henkilölle, jonka toimintaa ohjaavat liiton arvot: yhdenvertaisuus, yhdessä tekeminen ja ihmisläheisyys. Henkilö on asenteeltaan positiivinen, iloinen ja innostava niin sanottu arjen sankari, joka toimii kuulotyön hyväksi. Työ voi olla kuulolähipalvelua, tilaisuuksien järjestämistä, yhdistystoiminnan esittelyä, varainhankintaa, kahvinkeittoa, siivousta yms.  yhdistystoiminnan esittelyä, varainhankintaa, kahvinkeittoa, siivousta yms. Henkilö tekee vapaaehtoistyötä paikallisesti.

Palkinto jaetaan vuosittain yhdelle henkilölle.

Yhdistykset tekevät ehdotuksen palkinnon saajaksi

Jokainen Kuuloliiton jäsenyhdistys voi ehdottaa korkeintaan yhtä henkilöä palkinnon saajaksi. Ehdotus tehdään lomakkeella erillisen ohjeen mukaisesti. Lomake toimitetaan liittoon 31.12. mennessä osoitteeseen Ilkantie 4, 00400 Helsinki.

Palkinnon saaja arvotaan

Palkinnon saaja arvotaan kaikkien määräaikaan mennessä tulleiden ehdotusten välillä. Arvonta suoritetaan hallituksen kokouksessa tammi-helmikuussa siten, ettei ehdokkaiden henkilöllisyys ole arvontatilaisuudessa tiedossa.

Palkinnon luovutus

Palkinnosta ilmoitetaan henkilölle kirjeellä.
Palkinto luovutetaan vuosittain Kuuloliiton kevätvaltuuston seminaarissa.

Palkinto 

Palkinto on kunniakirja, kukat ja matka aterioineen palkitsemistilaisuuteen.
Saajasta julkaistaan artikkeli Kuuloviestissä.

Hakulomakkeet

Kuuloliiton vapaaehtoistoiminnan palkinto 2020 (Word)

Kuuloliiton vapaaehtoistoiminnan palkinto 2020 (rtf)

Kuuloliiton vapaaehtoistoiminnan palkinto 2020 (pdf)