Uutiset

Kuuloauto kiertueella Itä-Suomessa

Kuuloliiton Kuuloautossa on mahdollista päästä kuulotestiin ja samalla saada tietoa kuulosta ja kuulon apuvälineistä. 

Kuuloauto aloittaa kiertueensa Itä-Suomessa maanantaina 19.6. Autossa on mahdollisuus matalan kynnyksen kuulontestaukseen. Kuulotesti on tarkoitettu henkilöille, jotka epäilevät kuulonsa heikenneen, mutta jotka eivät vielä käytä kuulokojetta. Testi on suuntaa antava ja kertoo, onko henkilön kuuloa syytä tutkia tarkemmin. Lisäksi tapahtumassa on mahdollista saada neuvontaa kuuloasioissa yhdistyksen vapaaehtoisilta. 

Kuulo kannattaa tarkistaa ajoissa – kuulon heikentyminen voi vaikuttaa esimerkiksi muistihäiriön kehittymiseen. Huonokuuloisten määrä kasvaa väestön ikääntyessä, ja myös nuorten vapaa-aikanaan saamat meluannokset ovat kasvaneet.   

Kuuloautossa on tehty jo tuhansia kuulontestauksia. Auto kiertää maata nyt seitsemättä vuotta. Kuulotestejä tekevät Kuuloliiton koulutetut vapaaehtoiset.  

Lisätietoa Kuuloliiton asiantuntija Margit Hassiselta (margit.hassinen@kuuloliitto.fi). 

Kuuloauto Itä-Suomessa:

ma 19.6. 10-16 Savonlinna. Yhteyshenkilö: Riitta Juuti/Savonlinnan Kuuloyhdistys, p. 050 340 3634

ti 20.6. 10-16 Kerimäki. Yhteyshenkilö: Riitta Juuti/Savonlinnan Kuuloyhdistys, p. 050 340 3634

ti 27.6. 9-16 Varkaus. Yhteyshenkilö: Aili Nuutinen/Varkauden kuulo, p. 050 344 6695

ke 28.6. 9-15 Suonenjoki. Yhteyshenkilö: Merja Ropponen/Sisä-Savon Kuulo, p. 0400 928 405

to 29.6. 10-15 Kuopio. Yhteyshenkilö: Pertti Miettinen/Kuopion kuulo, p. 0500 511 539

pe 30.6. 9-16 Iisalmi. Yhteyshenkilö: Jouko Ahonen/Kiuruveden Kuulonhuolto, p. 0400 181 386

ma 3.7. 10-16 Outokumpu. Yhteyshenkilö: Eila Heinonen/Joensuun Seudun Kuulo, p. 0500 172 324

ti 4.7. 10-16 Joensuu. Yhteyshenkilö: Eila Heinonen/Joensuun Seudun Kuulo, p. 0500 172 324

ke 5.7. 10-16 Joensuu. Yhteyshenkilö: Eila Heinonen/Joensuun Seudun Kuulo, p. 0500 172 324

to 6.7. 10-15 Eno. Yhteyshenkilö: Eila Heinonen/Joensuun Seudun Kuulo, p. 0500 172 324

pe 7.7. 9-15 Lieksa. Yhteyshenkilö: Raili Pulli/Lieksan Kuuloyhdistys, p. 0400 823 258

la 8.7. 9-15 Nurmes. Yhteyshenkilö: Anja Tuovinen/Ylä-Karjalan Kuulo, p. 050 386 4921