Kuulovammaisen palvelu- ja oikeusturvaopas

 

Kastehelmet ruohokorren päällä.Suomessa oikeus sosiaaliturvaan vammaisuuden tai sairauden perusteella määritellään perustuslaissa. Perustuslain mukaan jokaisella on oikeus välttämättömään toimeentuloon ja huolenpitoon ja siksi julkisen vallan on turvattava jokaiselle riittävät sosiaali- ja terveyspalvelut sekä edistettävä väestön terveyttä. Tapa miten tämä turvaaminen toteutetaan, säädetään useassa niin sanotussa yleis- tai erityislaissa, kuten esimerkiksi sosiaalihuoltolaissa, terveydenhuoltolaissa, erikoissairaanhoitolaissa ja vammaispalvelulaissa.

Sosiaaliset etuudet jaotellaan toimeentulon turvaaviin taloudellisiin etuuksiin sekä palveluihin, joita toteuttaa sosiaali- ja terveydenhuolto. Palveluja ja sosiaaliturvaa toteuttaa moni toimija, minkä vuoksi palvelujärjestelmä koetaan usein vaikeaksi hahmottaa. Etuuksia ja palveluja hakiessa onkin hyvä tietää mistä ja millä perusteella niitä haetaan ja millaisin perustein niitä on mahdollista saada. Tieto helpottaa etuuksien ja palvelujen hakemista ja saamista sekä omien oikeuksien valvontaa.

Vammaisten ja pitkäaikaissairaiden henkilöiden palvelut koostuvat monenlaisista tukitoimista ja palveluista. Tässä palveluoppaassa esitellään palvelujärjestelmän toiminta ja tärkeimmät etuudet ja palvelut kuulovammaisen näkökulmasta. Oppaasta löytyy myös linkit tärkeimpiin lakikokonaisuuksiin sekä palveluista ja etuuksista tietoa antaviin sivustoihin.

Palvelujärjestelmän rakenne

Sosiaaliturvajärjestelmä koostuu sosiaali- ja terveyspalveluista, sosiaaliavustuksista ja sosiaalivakuutuksista. Järjestelmä määrittelee palvelun tai etuuden toteuttajan sekä etuuden luonteen. Sosiaalivakuutus ja sosiaaliavustukset muodostavat ansion turvaavat taloudelliset etuudet, sosiaali- ja terveyspalvelut vuorostaan hoidon ja hoivan takaavat ei-rahalliset palvelut.

Sosiaali- ja terveyspalvelut

  • palvelu, ei suora taloudellinen etuus
  • palvelun saamisen lähtökohtana on toiminnallinen haitta ja siitä aiheutuva palvelun tarve
  • terveydenhuollon palveluja tuottaa julkinen terveydenhuolto perusterveydenhuollossa ja erikoissairaanhoidossa, julkisia palveluja voidaan toteuttaa myös ostopalveluna yksityiseltä toimijalta hankittuna
  • kuulovammaisen terveydenhuollon palveluja ovat esimerkiksi kuulontutkimus sekä kuulon lääkinnällinen kuntoutus ja apuvälinepalvelut, johon muun muassa kuulolaite ja sen huolto kuuluvat
  • terveydenhuollon palveluiden toteuttamiseen osallistuu työikäisten kohdalla myös työterveyshuolto
  • kunnat toteuttamia sosiaalipalveluja ovat muun muassa kotipalvelu, kuljetuspalvelu ja vammaispalveluiden mukaiset palvelut

 Sosiaaliavustukset

  • taloudellinen avustus, jonka perusteena on vamma ja/tai sen aiheuttama taloudellinen rasite
  • taloudellisia vamman perusteella saatavia etuuksia ovat muun muassa vammaistuki ja omaishoidontuki

Sosiaalivakuutus

  • vakuutusperusteinen etuus, joita ovat esim. tapaturma- ja liikennevahinko, työeläkejärjestelmä (esim. kuntoutus), kuulovammaisella esimerkiksi ammattitautina saatu meluvamma
  • Kelan sairausvakuutus eli sairauspäiväraha

Kuuloliiton oman oppaan lisäksi kannattaa tutustua myös muihin kattaviin sosiaaliturvaoppaisiin:

Järjestöjen sosiaaliturvaopas

Näkövammaisten palveluopas