Kuulonsuojelu

Kuuloliitto tekee ennaltaehkäisevää työtä, jotta vapaa-ajan melusta ei aiheutuisi kuulovammoja. Kuulonsuojelutoiminnalla liitto pyrkii tavoittamaan erityisesti lapsia ja nuoria, jotta heillä olisi tietoa ja halua suojata kuuloaan. Vapaa-ajan lisääntynyt melualtistus uhkaa erityisesti nuorten kuuloa, minkä takia Kuuloliitto on julkaissut verkossa pelattavan Melumysteeripelin yläkoululaisille.

Vapaa-ajan melua on kaikkialla

Erityisesti nuorten vapaa-aikanaan saamat meluannokset ovat kasvaneet. Korvia kuormittavat monet asiat: musiikki ravintoloissa ja baareissa, festarit, konsertit, kuulokekuuntelu ja musiikkiharrastukset. Usein kuuloa alkaa ajatella vasta, kun ongelmia ilmenee; keikan jälkeen korvat esimerkiksi soivat ja ovat tukkoisen oloiset.

Jos desibelitasot ylittävät toistuvasti suositellut ja meluisessa paikassa vietetään säännöllisesti useita tunteja kerrallaan, kuulo voi olla vaarassa. Jokainen vastaa ja voi vaikuttaa itse kuulonsa suojaamisesta liialta melulta. Vaurioitunutta kuuloa ei voi palauttaa. Pienillä ratkaisuilla voit vaikuttaa siihen, ettei kuulo vaurioidu.

Lue lisää >

Oireet

Voimakas ääni tuhoaa korvan aistinkarvasoluja, jotka eivät uusiudu. Seurauksena voi olla tinnitusta eli korvien soimista, herkkyyttä äänille tai pysyvä kuulon aleneminen, joka kehittyy usein huomaamatta vuosien kuluessa.

Kuulovaurion syntyyn vaikuttavat melun voimakkuus, laatu ja altistuksen kesto. Melun aiheuttaman kuulovaurion parantamiseen ei ole keksitty lääketieteellistä hoitokeinoa. Suojaa siis kuuloasi, jotta kuulisit huomennakin!

Lue lisää >

Vähennä päivittäistä käyttöä

Yksinkertainen keino estää kuulovaurioiden syntyä on vähentää esimerkiksi kannettavan musiikkisoittimen päivittäistä käyttöä ja äänenvoimakkuutta. Käytön turvallisuus riippuu äänenvoimakkuuden lisäksi kuunteluajan pituudesta ja kuunteluympäristöstä.

Joissakin laitteissa on myös rajoitin, jolla voi säätää äänenvoimakkuuden enimmäistason. Jos kuuntelet musiikkia liikenteessä liikkuessasi, säädä volyymi niin, että voit kuulla myös tärkeät varoitusäänet.

Yle Areenasta löytyy ohjelma melun vähentämisestä Melu: Yritin hiljentää oman melumaisemani
Toimittaja Marjut Mäntymaa huomasi peittävänsä kaupungin melua melulla.