Kela aloittaa vammaisten tulkkauspalvelun hankinnan suunnittelun
Kelan tiedote
Vammaisten henkilöiden tulkkauspalvelun seuraavaa hankintaa suunnitellaan yhteistyössä sidosryhmien ja asiakkaiden kanssa.
Kela aloittaa vammaisten tulkkauspalvelun seuraavan hankinnan. Tavoitteena on lisätä etätulkkausta, sujuvoittaa työelämän tulkkausta ja parantaa tulkkilistan toimivuutta. Hankinnan suunnittelun aikana selvitetään asiakkaiden ajatuksia palvelusta sekä järjestetään kirjallinen markkinavuoropuhelu. Tulkkauspalvelun muiden sidosryhmien ajatuksia palvelusta kuullaan myös erikseen. Kelan tavoitteena on vahvistaa asiakkaan vaikutusmahdollisuuksia omaan palveluunsa ja varmistaa, että asiakas saa tilaukseensa sopivan tulkin mahdollisimman sujuvasti.
Asiakkaat voivat vaikuttaa vastaamalla kyselyyn
Tulkkauspalvelun asiakkaille lähetetään loppuvuodesta kysely, josta saatuja vastauksia käytetään hankinnan suunnittelussa ja palvelun kehittämisessä.
Asiakaskysely lähetetään marraskuun aikana sähköpostitse asiakkaille, jotka ovat ilmoittaneet Kelaan sähköpostiosoitteensa ja jotka ovat tilanneet tulkkausta vuosina 2022–2023. Mikäli et ole aiemmin ilmoittanut sähköpostiosoitettasi Kelaan, sen voi kyselyä varten lähettää osoitteeseen vatu@kela.fi. Vastaava kysely toteutettiin edellisen kerran vuonna 2019.
Markkinavuoropuhelu on käynnistynyt
Kela tapaa tulkkauspalvelun sidosryhmiä ja keskustelee hankinnasta heidän kanssaan. Ilmoitus palveluntuottajille suunnatun kirjallisen markkinavuoropuhelun käynnistymisestä on julkaistu Hilma-ilmoituskanavassa. Hankinnasta kiinnostuneet palveluntuottajat voivat ilmoittautua mukaan vuoropuheluun ilmoituksen ohjeiden mukaisesti.
Lue lisää:
Katso tiedote viittomakielellä: https://youtu.be/8cCVOpyf_uI