Kansainvälinen CI-päivä: haluan kuulla, kuuletko minua?
Tänään 25.2. vietetään kansainvälistä sisäkorvaistutepäivää. EURO-CIU – eurooppalainen yhteistyöjärjestö, johon kuuluu ”sisäkorvaistutejärjestöjä” 23 Euroopan maasta – julkaisi päivän kunniaksi videoita. Kuuloliiton CI-toimikunnan puheenjohtaja Karoliina Toivonen pohtii blogissaan videoiden pohjalta omaa suhdettaan sisäkorvaistutteeseen.
_______
Euro-CIU:n kansainvälisen CI -päivän materiaalissa löytyy kaksi videota, joista toinen kertoo lapsesta, joka nauttii elämästään sisäkorvaistutteiden avulla, ja toinen video kertoo aikuisen näkökannan: työssä pärjää, kun haluaa ja päättää pärjätä. Itse pohdin asiaa aikuisen maailmasta. Olen ollut lapsesta saakka huonokuuloinen, ja kun aikuisena olin sen tosiasian edessä, että kuuloni on mennyttä, kyllä päällimmäiset ajatukset koskivat perhettäni – miten he käsittävät ja ymmärtävät tilanteeni? – sekä työtäni – mitä työtä pystyn jatkossa tekemään, kuinka työyhteisö tukee minua, saanko toteutettua suunnitelmani työelämääni liittyen? Hassua, että en juurikaan ajatellut itseäni. Minulle oli niin selvää se, että minä selviän!
Kuulon alennuttua tai jopa hävitessä kokonaan ollaan monien suurien valintojen edessä. Siinä mietitään koko elämää ja kuulon menetyksen myötä, uskallan sanoa, jokainen meistä huonokuuloisesta/kuurosta käy läpi tietynlaisen identiteettipohdinnan. Kaikki tämä muovaa ihmisestä sellaisen kuin hän on!
Yksilö!
Pahimmillaan henkilö syrjäytyy yhteiskunnasta täysin, koska kokee, ettei hänellä ole mitään annettavaa perheelleen, ystävilleen, työlleen ja harrastuksilleen. Näin ei saisi olla missään tapauksessa kenenkään kohdalla. Kaikki me olemme oikeutettuja kaikkeen tukeen mitä tarjolla onkaan.
Videolla kiteytyy hyvin se, että ympäristö hämmästelee, kuinka hyvin sisäkorvaistutteen käyttäjä on mukana kokouksessa ja työyhteisössään. Hän on mukana yhteiskunnassa ja mukana elämässään. Täysipainoisesti!
Varmastikin jokainen sisäkorvaistutteen käyttäjä käy läpi aikamoisen tunneskaalan, kun havaitaan kontrollikäynnillä kuulokeskuksessa tai jopa aivan yllättäen, että tilanne on se, että avun kuulemiseen saa vain istutteella. Kaikki asiat ja tutkimukset, mitä tämä istutteen saamiseksi sisältävä prosessi pitää sisällään, on ajatuksia ja tunteita herättävää, vaikkakin se on vain hyvin pieni osa tätä kokonaisuutta. Ihmistä muovaa se, mitä hän on kokenut ennen istutetta, ja mitä hän kokee istutteen saamisen jälkeen.
Karoliina Toivonen
Omassa työyhteisössäni olen onnellisessa asemassa. Kollegani ovat erittäin ymmärtäväisiä tilanteeni suhteen ja samalla kiinnostuneita istutteesta. He haluavat oppia lisää haasteistani ja vahvuuksistani, joita tulee eteen, kun nyt sattumalta olen ainoa istutteen käyttäjä työpaikallani.
Työnantajani on myöskin mahtavasti tuellaan osoittanut oman arvostuksensa työpanokseeni. Käytössäni on apuvälineet, joiden avulla pärjään todella hyvin työssäni ja sitä kautta olenkin saanut itseluottamusta lähteä jatkamaan ammatillisia lisäopintojani – tarkoituksenani on asettua esimiesasemaan. En anna valtaa muulle ajatusmaailmalle kuin, että tämä on luonnollinen jatkumo kokemukseeni peilaten ja minulla nyt sattuu olemaan istute, joka tuo omat haasteensa työelämääni, mutta omalla tavalla minä rikastutan omaa yhteisöäni, osana sitä.
Mitä tahansa haasteita ei tarvitse hyväksyä, mutta ne voi muovata sellaisiksi, että ne voidaan ratkaista.