Uutiset

Kuuloliitto huolissaan aikuisten kuntoutuksen tulevaisuudesta

Valkea talo.

Kuuloliitto on huolissaan KELA:n järjestämän aikuisille kuulovammaisille suunnatun kuntoutuksen tulevaisuudesta. Kuuloliitto on tyrmistynyt, että KELA on poistanut aikuiset kuulovammaiset vaativan lääkinnällisen kuntoutuksen palvelukuvauksen kohderyhmästä. Kuuloliitto esittää, että vaativan lääkinnällisen kuntoutuksen palvelukuvauksiin on lisättävä kohderyhmäksi myös aikuiset kuulovammaiset kuntoutujat. Lisäksi liitto esittää, että palvelukuvaukseen on lisättävä kuvaus aikuisten kuulovammaisten kuntoutuksen keskeisistä teemoista, kuntoutuksen työryhmästä ja sen avainhenkilöistä sekä palveluntuottajan vaatimuksista.

Koska viime vuosien kuulovammaisten kuntoutuspalvelujen hankinta kilpailutusmenetelmällä on johtanut kuntoutuksen laadun heikentymiseen, Kuuloliitto esittää myös, että KELA jatkossa hankkisi kuulovammaisten kuntoutuspalveluja vain suorahankintamenetelmää käyttämällä.

Kuuloliiton lausunto Kelan vaativasta lääkinnällisestä kuntoutuksesta >