Uutiset

Vammaisten henkilöiden elämä Ei myytävänä!

Yleisöä torilla.

Vammaisfoorumi ry ja Kehitysvamma-alan asumisen neuvottelukunta ovat tehneet 12.6.2017 kansalaisaloitteen vammaisten henkilöiden välttämättömän avun ja tuen kilpailuttamisen lopettamiseksi. Aloitteessa todetaan, että kilpailuttaminen on vastoin YK:n yleissopimusta vammaisten henkilöiden oikeuksista. Esityksenä on, että julkisia hankintoja koskevan lain 9 §:ään lisätään 16. kohdaksi soveltamisalueen seuraava rajaus: Tätä lakia ei sovelleta sellaisten vammaispalveluiden hankintaan, joissa on kyse vammaisten henkilöiden välttämättömän huolenpidon ja tuen tarpeista ja tarpeisiin liittyvistä palveluista asumisessa ja jokapäiväisessä elämässä.

Kansalaisaloite koskee kaikkia kilpailutuksen piiriin kuuluvia palveluita: asumispalveluita, tulkkauspalveluita ja henkilökohtaisen avun palveluita. Kela on juuri päättänyt tulkkauspalveluita koskevan kilpailutuksen vuosille 2018–2019. Kuuloliitto on tyrmistynyt lopputuloksesta: seuraavan kolmen vuoden aikana kirjoistulkkeja tulee olemaan vain 40, joka on yli puolet vähemmän kuin edellisellä kaudella. Lisäksi Kuuloliitto on huolissaan tulkkauksen laadusta sekä alan tulevaisuudesta, johon kilpailuttaminen on väistämättä vaikuttanut negatiivisesti.

Perustuslain mukaan kansalaisaloite tulee eduskunnan käsittelyyn, jos se on kerännyt vähintään 50 000 kannatusilmoitusta kuuden kuukauden kuluessa. Aloitteen takana on 32 valtakunnallista vammaisjärjestöä, jotka ovat tehneet jo vuodesta 2013 tuloksetta tiivistä vaikuttamistyötä lakiuudistuksen aikaansaamiseksi.

Lisätietoja kansalaisaloitteesta > 

Allekirjoita aloite Ei myytävänä! >

Jos allekirjoittaminen verkossa ei ole mahdollista, voit tulostaa kannatusilmoituksen tästä Kannatusilmoitus ja postittaa sen 12.11.2017 mennessä os. Kehitysvammaisten Palvelusäätiö / Kansalaisaloite, Pinninkatu 51, 33100 Tampere.