Tavoitteet

Kuuloliiton visio

Toiminnan päämääränä on yhteiskunta, joka on kuulovammaiselle esteetön ja saavutettava. Tällaisessa yhteiskunnassa kuulovammaisilla on muiden kansalaisten kanssa yhdenvertaiset mahdollisuudet osallistumiseen, työntekoon, harrastuksiin, kulttuuriin ja opiskeluun. Se edellyttää hyvää kuunteluympäristöä, esteetöntä viestintää sekä laadukkaita kuulonkuntoutuksen palveluja ja apuvälineitä.

Kuuloliiton arvot

Arvot ovat valintoja ja toimintaa ohjaavia periaatteita, joihin on kiteytetty yhteinen ymmärrys siitä, mikä on tärkeää ja mitä kohti kannattaa mennä. Kuuloliiton arvoja ovat yhdenvertaisuus, yhdessä tekeminen ja ihmisläheisyys.

Yhdenvertaisuus. Kaikki ihmiset ovat samanarvoisia riippumatta heidän henkilökohtaisista ominaisuuksistaan. Heillä tulee olla yhtäläiset oikeudet ja mahdollisuudet osallistua yhteiskunnan toimintaan sen täysivaltaisina jäseninä ja saada tarvitsemiaan palveluita. Yhdenvertaisuus on meille arvo, jonka toteutumiseksi teemme jatkuvaa vaikuttamistyötä yhteiskunnan kaikilla eri tasoilla.

Yhdessä tekeminen. Päätöksenteossa ja toiminnassa meille on tärkeää, että kaikkien näkökulmat ja ajatukset saadaan mukaan keskusteluun. Tavoitteet kohti visiotamme toteutamme keskustelevassa yhteistyössä vapaaehtoistoimijoiden ja toimihenkilöiden välillä. Tarvitsemme ja haluamme myös yhteistyökumppaneita, joiden kanssa meillä on yhteisiä tavoitteita. Yhdessä olemme vahvempia, näkyvämpiä ja osaavampia.

Ihmisläheisyys. Arvostamme ihmisten moninaisuutta, otamme toisemme huomioon sekä erilaisissa kommunikointitilanteissa että kaikessa arjen toiminnassa.

Strategia 2021 – 2025

Kuuloliiton liittokokous hyväksyi marraskuussa 2020 liitolle strategian eli Kuuloliiton toiminnan ja talouden suuntaviivat vuosille 2021 – 2025.

Kuuloliiton strategia 2021-2025 >

Kuuloliitto on vahva vaikuttaja, joka osallistuu yhteiskunnalliseen keskusteluun kuulovammaisten henkilöiden oikeuksien toteutumisesta ja tekee työtä yhteiskunnallisten esteiden poistamiseksi. Liitto on aktiivinen jäsenyhdistysten tukija, joka auttaa yhdistyksiä kehittämään toimintaansa alati muuttuvassa toimintaympäristössä.

Kuuloliitto on kuulovammaisten ryhmämuotoisten kuulokurssien ja leiritoiminnan innovatiivinen kehittäjä. Liitto on edelläkävijä digitalisaation käyttöönotossa ja tiedottaa aktiivisesti kuulovammaisille saavutettavista digitaalisista ratkaisuista. Kuuloliitto edistää kestävää kehitystä ja ilmastonmuutoksen hillitsemistä huomioimalla
ympäristövaikutukset toiminnassaan ja kilpailutuksissa.

Strategiset aihealueet:

  1. Kuulovammaisten osallisuus opiskelussa, työelämässä, julkisissa palveluissa ja vapaa-ajalla toteutuu
  2. Kuulovammaiset, Kuuloliitto ja kuuloyhdistykset ovat edelläkävijöitä yhteiskunnan digitalisaation hyödyntämisessä
  3. Kuuloliiton ja kuuloyhdistysten toiminta on ajanmukaista ja avointa kaikille toimijoille
  4. Kuulosta huolehtiminen tuottaa hyvinvointia
  5. Kuuloliitto on aktiivisesti mukana kehittämässä kuulonkuntoutuksen palveluja
    sosiaali- ja terveyspalvelujen uudistuksessa