Mun opinnot – Rakennusinsinööriopiskelija Rosanna
Tervetuloa lukemaan blogisarjaa, jossa kuulovammaiset nuoret aikuiset kertovat heidän tarinaansa opinnoista. Miten opiskelupaikka valikoitui? Millaisia kokemuksia opintopolun varrella on mahtunut? Entä miten kuulovamma on vaikuttanut opiskeluun – vai onko se vaikuttanut lainkaan?
Tämän blogisarjan tavoitteena on inspiroida ja muistuttaa, että kuulovamma ei ole este unelmien opiskelulle.
Täällä kirjoittelee Rosanna Kälkäjä, 28-vuotias Oululainen sekä äiti yhdelle lapselle. Syntymäkuuro, yksi sisäkorvaistute löytyy. Toista suunnitellaan ja laitetaan eteenpäin nyt vuonna 2025. Tällä hetkellä opiskelen rakennusinsinööriksi, mutta lähdetäänpä alusta. Mikä musta tuli ensin ja mikä oon tulevaisuudessa?
Valmistuin 2016 kokiksi, opiskelu aika oli hyvin haastavaa meluisan keittiön vuoksi. Apuvälineitä ei oikein saanut sovellettua siten, että ne olisivat toimineet. Sain paperit 4-vuoden opiskelun jälkeen, mutta alan hommia tein alle vuoden. Ei tuntunut omalta ja liian yksinkertaista omaan menoon. Sen jälkeen tein keikkahommia ja lähdin autopajalle kokeiluun. Se alkoi tuntua omalta, koska olinhan autoja laitellut vapaa-ajalla. Kaverit ja isäpuoli opasti hommiin mitä ei osannut. Vaan tähän tulikin käännekohta 2017, kun piti hakea opiskelemaan niin aloinkin odottamaan lasta. Sitten tuli aika, kun lapsi lähtee päiväkotiin. Minä lähdin tekemään rakennussiivoojan hommia.
Siinä tuli se vau, tää rakennusala tuntuu kivalta. Kouluttauduin 3kk mittaisella koulutuksella rakennusapulaiseksi, pääsin monipuolisempiin hommiin. Siitä syntyi into alaa kohtaan, olinhan kuitenkin jo ollut mummon ja papan saneerausyrityksessä töissä siivoilemassa. Työt valitettavasti loppuivat koronan takia, joka ajoi sitte hakemaan uudelleen töitä ja hainpa talonrakentajan kouluun samalla. Taas löysin itseni koulunpenkiltä opiskelemassa, kuitenkin sain harjoittelupaikan todella nopeasti itselleni korona-ajasta huolimatta. Koulu vierähti hyvin, kuuleminen oli luokassa helppoa enkä siihen tarvinnut apuvälineitä.
Ensimmäiset harjoittelut alkoivat, kerroin heti avoimesti silloiselle työparilleni kuulostani. Ei tuntunut olevan moksiskaan, siellä kaikilla ääntä kyllä riitti, jos sanoit että nyt ei oikein kuullut. Harjoitteluissa vietin suurimman ajan opinnoista, missään välissä en kokenut tarvitsevani apuvälineitä tai lisätukea. Minut otettiin hyvin vastaan joka paikassa mihin menin. Valmistuin ja työllistyin ihan kohtuu nopeasti. Tein talonrakentajan töitä monipuolisesti, mutta ongelmaksi muodostui kädet. Ne alkoivat oireilemaan ja rajoittivat työntekoa enemmän ja vähemmän.
Ajatuspyörä lähti pyörimään uudelleen opiskelusta, jolloin aloin tutkimaan vaihtoehtoja. Rakennusalasta en kuitenkaan suostunut luopumaan enään pois, niin tutkin vaihtoehtoja siitä ympäriltä. Silmääni osui sopivasti haku ammattikorkeakouluun rakennustekniikaninsinööriksi. Ajattelin, että noh voihan siihen hakea. Tuskin ensimmäisellä pääsykokeella pääsen, koska en ehtinyt töiden ja arjen ohella treenaamaan tehtäviä. Varasin pääsykoeajan toukokuun lopulle, sekä rustailin hakemuksen menemään 19.3.2024. Odotusaika tuntui pitkältä, mutta 21.5.2024 kilahti viesti sähköpostiin. Siinä luki, että opiskelupaikka vastaanotettavissa. Olin ihan pöllämystynyt, koska en ollut käynyt vielä pääsykokeissa. Aloin heti seuraavalla tauolla töissä kahlaamaan viestiä läpi, olin päässyt todistusvalinnalla sisään. Tunteet meni vuoristorataa ja hypin onnesta, samaan aikaan kuitenkin mietin että hetkinen eikös tämän pitänyt alkaa vasta ensi vuonna. Otin paikan vastaan, ilmoitin töihin siirtyväni koulunpenkille elokuusta 2024 eteenpäin.
Minä nyt opiskelijana jälleen kerran. Rakennus- ja yhdystekniikaninsinööri opiskelija. Olen ihan valtavan innoissani edelleen, vaikkakin ensimmäiset puoli vuotta oli ihan kamalan raskasta ja stressaavaa, niin henkisesti kuin fyysisesti. Tuntui, että en saa hallittua opiskelua ja arkea. Hiukset lyhenivät stressin takia ja olin kamalan ankara itselleni. Alkoi ryhmätöitäkin olemaan, joka tuntui kuulemisen takia välillä haastavalta. Otin yhteyttä kuntsariin, jonka kanssa sovittiin mini mic ja phone clip lainaan. Ennen omien hakemista, sain niistä ihan valtavan avun. Ryhmätyöt sujuivat, kun sait laittaa mini micin oman ryhmän pöydän ääreen. Phone clip taas on ollut ihan korvaamaton mm. Teams keskusteluissa etäpäivinä. Sitten koitti tammikuu -25 ja keskustelu tuutoropettajan kanssa. Käytiin ensimmäinen puolen vuoden katsaus läpi, sain hyvää palautetta sekä neuvoja olla armollinen itselleni. Opiskelun tiellä ollaan edelleen ja 2025 vuoden myötä opin, että itselleen täytyy antaa armoa ja apua saa kyllä tarvittaessa, jos tuntuu että koulu tökkii.
Liputan kyllä sen puolesta ihan täysiä, jos haluat uuden ammatin niin ehdottomasti opiskelemaan. Kaikki saadaan räätälöityä, niin että se on mahdollista!
Rosanna