Mun duuni -blogisarja nuorten aikuisten urapoluista
Julkaisemme kuulovammaisten nuorten aikuisten tarinoita omasta urapolusta. Miten oma ala ja työ löytyivät, vaikuttiko kuulovamma valintaan.
Blogisarjan tavoitteena on muistuttaa, että kuulovammaisenakin on lukemattomia uramahdollisuuksia. Myös työnantajien on hyvä huomata, ettei kuulovamma ole este työssä pärjäämiselle!
#MunDuuni
Lähihoitaja Tiia: “Asukkaat ovat olleet ymmärtäväisiä kuulovammani suhteen, koska heilläkin usein on jonkinlaista kuulonalenemaa tullessaan meille. Väärinkäsitykset ja muut hauskat sattumukset otetaankin usein huumorilla. “
Olen Tiia, 24-vuotias lähihoitaja Kainuusta. 
Olen syntymäkuuro ja minulla on käytössä sisäkorvaistutteet molemmin puolin. Oikean puolimmaisen sisäkorvaistutteen olen saanut noin vuoden ikäisenä. Vasemmalle puolelle sisäkorvaistute leikattiin, kun täytin 13 vuotta.
Peruskoulun päättyessä siirryin ammattikouluun. Pohdin usean alan väliltä, mutta loppujen lopuksi alakseni valikoitui lähihoitaja. Suvustani löytyy useita hoiva-alan henkilöitä, niin kaipa se hoitoala kulkee joten kuten veressäkin.
Olen ollut aina empaattinen ja auttavainen. Lapsuudessa muistan olleeni hyvin ihmisläheinen ja löytäneeni aina ystäviä uusistakin paikoista. Koen, että hoitoala onkin minun heiniäni.
Opiskellessa haasteita toi kaikuva ympäristö, mutta kuulovamma on opettanut minua olemaan oma-aloitteinen. Jos en kuullut, selvitän mitä en ole kuullut. Myöskin ystäväni avustivat minua tarvittaessa. Valitsin usein paikkani opettajan läheltä. Opettajani olivat aina myöskin huomioon ottavia. Opiskelut suoritin normaalisti. Ainoastaan manuaalinen verenpaineen mittaus ei onnistunut. Teoriassa tiedän mitä pitää tehdä, mutta käytännössä en pystynyt tekemään. Tähänkin on nykypäivänä jo apuvälineitä olemassa.
Valmistuin lähihoitajaksi erikoistuen lasten ja nuorten hoitoon ja kasvatukseen. Olin valmistuttuani kuukauden päiväkodissa sijaistamassa. Siihen aikaan Kainuun alueella ei ollut pulaa työntekijöistä lasten ja nuorten puolella. Lähihoitajana onkin hyvä, että työpaikkoja löytyy laajasti. Päädyinkin lähes heti erikoistumisestani huolimatta vanhuspuolelle. Siellä olen viihtynytkin pian 6 vuotta, vieläpä samassa yksikössäkin. Työskentelen vanhusten ympärivuorokautisessa hoivakodissa. Työtehtäviini kuuluu mm. asukkaiden perushoito, lääkehoito, sekä asukkaiden terveyden ja toimintakyvyn arvioiminen.
Työssäni haasteena ovat hälinä ja meteli. Välillä en kuule asukkaita hälinän läpi, jolloin heitä pitää pyytää toistamaan. Asukkailla voi olla myöskin hiljainen tai epäselvä ääni, jolloin työkaverit tulevat tarvittaessa avustamaan, jotta asukas tulee ymmärretyksi. Asukkaat ovat olleet ymmärtäväisiä kuulovammani suhteen, koska heilläkin usein on jonkinlaista kuulonalenemaa tullessaan meille. Väärinkäsitykset ja muut hauskat sattumukset otetaankin usein huumorilla. Koronan aikaan välillä oli hankaluuksia kuulla työkavereita, koska maski vaimensi ääntä jonkin verran. Tästä en onneksi kärsinyt yksin.
Olen ollut töissä avoin kuulovammani suhteen ja kerron mielelläni siitä lisää. Jos en satu kuulemaan, että juuri minulle puhutaan, niin työkaverini ymmärtävät. He tulevat lähemmäs ja toistavat asian. Työkaverini ja minä pyrimme siihen, että keskustellessa näen vastapuolen huulion, jolloin asia tulee paremmin ymmärretyksi.
Kannustankin olemaan avoin ja ohjeistamaan, että kuinka kuulovamma ja juuri sinut voidaan ottaa huomioon. Tämä voi huomattavasti helpottaa sinun ja mahdollisesti työkavereiden työskentelyä, eikä väärinymmärryksiä tule ainakaan siihen liittyen. Olen kuullut, että myös kuntoutusohjaaja on voinut käynyt työpaikalla. Itse en ole kokenut sitä tässä kohtaa tarpeelliseksi.
Olen miettinyt jatkokouluttautumista ammattikorkeaan, kunhan aika on kypsä. Tarkoituksena olisi jatkaa sosiaali- tai terveysalalla. Mahdollisesti sairaan- ja/tai terveydenhoitajan tutkintoon. Se tuo varmasti lisää haasteita ja vaikeita tilanteita, mutta sisulla eteenpäin.
Aina saa ja pitää haaveilla!
Tiia