Elämänvaihe-rajoitus poistettiin vammaispalvelulakiesityksestä
Kuuloliitto kiittää eduskunnan sosiaali- ja terveysvaliokuntaa elämänvaihe-rajoituksen poistamisesta vammaispalvelulain soveltamisalaa koskevasta esityksestä. Rajoitus olisi uhannut sulkea iäkkäitä kuulovammaisia pois vammaispalvelujen piiristä. Esitys törmäsi perustuslakiin, kuten myös edellisellä kaudella esitetty ikääntymisrajaus. Kuuloliitto kritisoi voimakkaasti rajoitusta: Suomi tekemässä ikäsyrjinnästä laillista – Kuuloliitto vaatii vammaispalvelulakiesityksen hylkäämistä (uutinen 2.12.), Kuuloliiton kirjallinen lausunto sosiaali- ja terveysvaliokunnalle 5.11.2024.
Sosiaali- ja terveysvaliokunta ei mietinnössään puuttunut kahteen muuhun lakiesityksen sisältämään ongelmaan. Kuuloliitto katsoo, että esityksessä korostetaan yleislakien ensisijaisuutta tavalla, joka uhkaa kuulovammaisten kohdalla tuottaa epäselvyyttä ja vaikeuksia erityisesti esteettömään asumiseen tarvittavien laitteiden ja ratkaisujen myöntämisessä. Lisäksi esitetään, että palvelusta määrättävää maksua ei saa enää ottaa huomioon asiakkaan etua arvioitaessa. Toisin sanoen vammaisten ihmisten maksutaakka tulee lisääntymään, kun heitä ohjataan yhä vahvemmin yleislakien, kuten sosiaalihuoltolain ja terveydenhuoltolain mukaisiin maksullisiin palveluihin vammaispalvelujen sijaan.
Kuuloliitto on huolissaan myös hyvinvointialueiden rahoituksen riittävyydestä. Hyvinvointialueille tulee tarjota riittävä rahoitus vammaispalvelujen järjestämiseen. Uudet vammaispalvelut ovat pääasiassa subjektiivisia oikeuksia eli ne on järjestettävä niihin oikeutetulle henkilölle hyvinvointialueen määrärahoista riippumatta. Uusi soveltamisala kuitenkin kannustaa hyvinvointialueita käyttämään yleislakien ensisijaisuutta säästökeinona, jos valtio ei tarjoa palveluille riittävää rahoitusta. Esimerkiksi uuden vammaispalvelulain mukaista valmennusta ei ole tarjolla muun lainsäädännön perusteella.
Valtioneuvoston tulee varmistaa palvelujen riittävä rahoitus sekä ohjata ja seurata lain toimeenpanoa sekä mahdollisia muutostarpeita tarkasti niin, että se tosiasiallisesti vahvistaa vammaisten ihmisten oikeuksia yhdenvertaisesti kaikilla hyvinvointialueilla. Näin esittää myös sosiaali- ja terveysvaliokunta. Vammaisjärjestöt tulee ottaa mukaan tähän työhön.
Eduskunta äänestää lakiesityksestä ensi viikolla. Valiokunnan mietintöön on jätetty kaksi vastalausetta. Uusi vammaispalvelulaki astuu voimaan 1.1.2025.
Kuuloliitto järjestää uudesta laista useita webinaareja ensi vuonna.
Anniina Horto-Lönnqvist, asiantuntija Kuuloliitto ry
Kuva: Hanne Salonen / Eduskunta