Kuulokojeet käyttöön! -teemaviikko 2.12.2024
Minun kuulokojetarinani
Olen suhteellisen tuore kuulokojeiden käyttäjä. Minulla on synnynnäinen kuulovamma molemmissa korvissa, mutta pärjäsin ilman kuulokojeita yli 50-vuotiaaksi asti. Olin oppinut selviytymään erilaisissa tilanteissa, vaikka kuuloni heikkeni ajan myötä. Lopulta sain työterveydestä lähetteen keskussairaalan Kuulokeskukseen. Siellä kuuloani testattiin säännöllisesti muutaman vuoden ajan, kunnes tuli hetki, että päädyttiin tilaamaan minulle kuulokojeet. Olin silloin jo henkisesti valmistautunut asiaan.
Erityisesti korona-aikana havahduin siihen, kuinka paljon olinkaan huomaamattani turvautunut huulilta lukemiseen. Kun kaikki käyttivät maskeja, puheesta selvän saaminen vaikeutui todella paljon. Jouduin keskittymään keskusteluihin aivan eri tavalla ja väsyin selvästi enemmän.
Alussa, kun sain kuulokojeet, monet arkipäivän tilanteet tuntuivat kummallisen äänekkäiltä. Totuin kuitenkin nopeasti uuteen äänimaailmaan ja huomasin, kuinka paljon apua kuulokojeista on. Töissä ja harrastuksissa ei tarvitse enää pinnistellä niin paljon kuullakseen. Työpaikkapalavereissa on helpompi seurata keskusteluja, eivätkä kokoukset väsytä enää niin paljon. Toki edelleen on joskus tilanteita, etten saa selvää kaikkien puheesta.
Omassa kuuloyhdistyksessäni Heinolassa ei ole juurikaan työikäisiä, mutta käyn Lahden Kuulon työikäisten vertaisryhmässä. Ryhmästä olen saanut vertaistukea esimerkiksi työelämän haasteisiin. Toisten kanssa voi keskustella vapaasti arkielämästä, sen iloista ja suruista.
Eräältä ryhmäläiseltä sain myös kullanarvoisen vinkin kuulokojemikrofonista. Se on monipuolinen apuväline, jonka avulla koulutukset, luennot ja palaverit sekä television kuuntelu sujuvat erinomaisesti. Ääni tulee suoraan kuulokojeisiin ilman häiriötekijöitä. Keskussairaalan kuulonkuntoutusohjaaja antoi minulle kuulokojemikrofonin ensin koekäyttöön sekä ohjeet apuvälineen hakemiseen Kelalta. Tästä vertaisyhmäläisen antamasta vinkistä on ollut suuri apu arjessani.
Nykyaikaiset kuulokojeet voidaan yhdistää Bluetooth-yhteydellä puhelimeen. Voin siis puhua puhelimessa kädet vapaana (handsfree –toiminto) sekä kuunnella musiikkia ja äänikirjoja. Teknologia helpottaa arkeni kuuloympäristöäni valtavasti, en antaisi enää kuulokojeitani pois!
Pirjo Rautaoja
Heinolan Kuulo ry