Blogit

Vertaisloma lapsiperheille oli kesän verrattomin juttu

Maaseudun terveys- ja lomahuollon vertaisloma lapsiperheille 9.–14.7.2023 Tanhuvaaran Urheiluopisto 

Liljeroosin suurperhe lomaili kesällä 2023 Kuuloliiton ja Maaseudun terveys- ja lomahuollon yhteistyössä järjestämällä kuulovammaisten lapsiperheiden vertaislomalla. Lomaviikko vietettiin Tanhuvaaran urheiluopistolla, upeissa Saimaan Suurjärven maisemissa. 

Perheeseemme kuuluu kaksi aikuista ja viisi lasta, joiden iät olivat loman aikaan 1,4,8,11 ja 15 vuotta. Perheemme esikoisella Elielillä on molemminpuolinen kuulonalenema ja korvantauskojeet. Eliel on reipas nuorukainen ja perheemme on osallistunut vuosien aikana monenlaiseen Kuuloliiton tarjoamaan tukeen ja toimintaan kuten leireille ja tapahtumiin. 

Haimme perheellemme vertaislomaa, sillä ajattelimme että olisi ihana tavata perheitä, joille kuulon haasteet ovat tuttuja. Lomalle sattui kymmenkunta perhettä, joista tuli jo muutaman yhteisen päivän aikana läheisiä niin meille aikuisille kuin lapsille, jotka tutustuivat muiden perheiden lapsiin. 

Loma tarjosi joka päivä yhteistä tekemistä ja ohjelma oli jaettu lasten iän mukaan sopiviin ryhmiin. Aikuisille oli tarjolla yhteistä liikunnallista tekemistä, tietoiskuja ravinnosta ja hyvinvoinnista sekä kuuloon liittyvistä asioista. Vertaisloma oli loistava yhdistelmä ohjattua toimintaa ja aikaa ihan perheen keskinäiseen yhdessäoloon ja rentoutumiseen. 

Viikko kauniissa Tanhuvaaran luonnonläheisissä maisemissa rentoutti ja virkisti. 

Viikon aikana ehdimme kokeilla seinäkiipeilyä, laskeutua kalliolta alas isompien lasten kanssa sekä osallistua koko perheen kaupunkitaisteluun ja olympialaisiin. Rennompaakin tekemistä löytyi ja saimme nauttia rantasaunasta ja järvestä, sekä ilman muuta Tanhuvaaran omasta kylpylästä. Lomaan sisältyi täysihoito, joten lapsiperheelle valmiiseen pöytään istuminen oli ehdottomasti yksi loman kohokohdista ja mahdollisti täydellisen irtaantumisen arjesta ruoanlaittoineen ja keittiön siivouksineen.

Mitä sitten vertaislomalta jäi kotiin vietäväksi? Itselleni äitinä parasta antia olivat ne pienet hetket kylpylän porealtaassa toisten vanhempien kanssa keskustellessa. Viikon aikana pieniä hetkiä tuli myös iltapalan teekupposen äärellä tai vaikkapa urheilukentän reunalla, seuratessamme lasten leikkejä ja pelejä. Ne olivat mutkattomia keskusteluja, joissa pääsimme jakamaan arjen onnistumisia taikka huolia, joihin toinen ihminen osasi samaistua ja antaa kannustuksen sanan tai ymmärtävän nyökkäyksen.  

Se oli yhteenkuuluvuuden tunnetta ja ymmärrystä siitä, että kuulon haasteet ovat edelleen osa koululaisten arkea tai aikuisten työelämää. Haasteista huolimatta elämä menee omaa vauhtiaan ja tärkeintä on jakaa se läheisten ihmisten kanssa, nauttien pienistäkin hetkistä.

-Anna Liljeroos perheineen 

Haluaisitko tuetulle lomalle?

Tuetut lomat ovat nimensä mukaisesti lomia, joihin saa taloudellista tukea. Niitä haetaan MTLH:ltä ja loma myönnetään taloudellisin, sosiaalisin ja terveydellisin perustein. Yhteistyöjärjestöt, kuten Kuuloliitto hakevat lomia kohderyhmilleen eli perheille, joissa joko vanhemmalla tai lapsella on kuulovamma. Lomien tarkoitus on antaa mahdollisuus vertaistukeen ja saamaan yhteisiä lomakokemuksia toisten samankaltaisessa elämäntilanteessa olevien perheiden kanssa. Sinun ei tarvitse olla järjestön jäsen hakeaksesi lomaa, mutta sinun tai perheenjäsenesi tulee kuulua järjestön kohderyhmään. Katso lisää tietoa vertaislomista täältä: https://mtlh.fi