Uutiset

KUULOLIITON KESÄTEATTERIKAMPANJA – Kuulolla kesäteatterissa –

Suomen kesään kuuluu erottamattomasti kesäteatteri. Kuuloliitto on aloittanut Kesäteatterikampanjan edistämään teattereiden saavutettavuutta.

Kuvassa Suomen Kesäteatterin Valkeakosken näyttämö. 

Suomen arviolta 700 kesäteatteria ovat voimissaan pääasiallisesti erilaisten yhdistysten, nuorisoseurojen ja yksityisten tahojen ansiosta. Tätä ainutlaatuista suomalaista kulttuuriperinnettä tehdään pääasiallisesti harrastajien, mutta myös ammattilaisten voimin suurelle yleisölle paikkakuntalaisia, mökkiläisiä ja muita teatterin ystäviä.  

Teatteriesityksestä nauttiminen ja vuorosanojen kuuleminen voi kuitenkin olla huonokuuloiselle vaikeaa esimerkiksi etäisyyksien ja taustakohinan vuoksi. Teatteri on kuulolaitteen käyttäjille haasteellinen kuuloympäristö, jos siellä ei ole äänensiirtojärjestelmää.  

Teatterien äänensiirtojärjestelmät ovat yleensä joko induktiosilmukka- tai IR-järjestelmiä. Induktiosilmukkajärjestelmä on kuulolaitteiden käyttäjien suosiossa, sillä se ei vaadi muita lisälaitteita toimiakseen. Kuulolaitteen kytkeminen T- tai MT-asentoon riittää. 

Kuuloliitto on aloittanut Kesäteatterikampanjan edistämään kesäteattereiden saavutettavuutta. Kuulokojeen käyttäjille erinomainen apuväline on esimerkiksi induktiosilmukan avulla tapahtuva äänensiirto, jolloin ääni saadaan suoraan omaan kuulokojeeseen ilman häiritseviä taustaääniä. Kampanja neuvoo kesäteattereita induktiosilmukan käyttöönoton kanssa ja auttaa edistämään tietoisuutta kesäteattereiden saavutettavuudesta.  

Kuuloliiton asiantuntija Jukka Rasa on osana kampanjaa laatinut teattereille ohjeet induktiosilmukan käyttöönotosta. Teatteritekniikan ylläpidon kannalta induktiosilmukka on vaivattomin järjestelmä, koska se ei vaadi juuri lainkaan ylläpitotoimenpiteitä. Hyvin suunniteltu induktiosilmukkajärjestelmä kestää käytössä jopa 20–30 vuotta. Rasa muistuttaa kuitenkin yksilöllisen kuulon vaihtelevan paljon, joten esimerkiksi panostus induktiosilmukkaan ei vielä takaa kaikille hyvää kuulokokemusta, vaikka onkin askel täysin oikeaan suuntaan. 

Suomen Harrastajateatteriliitto on lähtenyt Kuuloliiton Kesäteatterinkampanjan myötä vahvistamaan induktiosilmukan käytön näkyvyyttä teattereissa. Miten tietoa Suomessa toimivista kesäteattereista on tällä hetkellä saatavissa, SHT:n toiminnanjohtaja Sanna Saarela? 

  • Meillä on uusi Kesäteatteri-sovellus, joka on ilmaiseksi ladattavissa ja käytettävissä kaikissa sovelluskaupoissa. Tavoitteenamme on nyt ensi alkuun edistää tietoa saavutettavuudesta niin, että siellä sovelluksessa näkyisi silmukkalogo niillä teattereilla missä on se käytössä. Selvitämme parhaillaan miten ja millä tekniikalla tämä olisi mahdollista toteuttaa.  

Kuinka yleistä on, että induktiosilmukka löytyy kesäteattereista? 

  • Tähän on vaikea antaa tyhjentävää vastausta, mutta tietoisuus sekä teattereilla silmukan hyödyllisyydestä että yleisöllä silmukkaa käyttävistä teattereista tulee sovelluksen käytön ja kehityksen myötä varmasti lisääntymään.  
  • Valtaosa kesäteattereista toimii harrastajavoimin, mutta nyt viime vuosina on selkeästi näkynyt ammattilaisten käytön lisääntyminen tuotannoissa esimerkiksi vierailevina ohjaajina. Näin myös harrastajateatteri piireissä on alettu kiinnittämään enemmän ja enemmän huomiota saavutettavuuteen eli siihen, että kaikki pääsevät hienoista esityksistä nauttimaan.  

Kuuloliiton Kesäteatterikampanja -sivulla löytyy myös luettelo induktiosilmukallisista kesäteattereista Suomessa tänä vuonna. Listan tietoja täydennetään, kun lisätietoja silmukallisista teattereista saadaan.  

Lue lisää aiheesta uusimmasta Kuuloviestistä!

Teksti: Maija Makkonen