Apuvälineasetus tulee päivittää YK:n vammaissopimuksen mukaiseksi
Julkaisemme eduskuntavaalitavoitteitamme avaavan blogisarjan. Tämä on blogisarjan kolmas osa ja se käsittelee tavoitetta Apuvälineasetus tulee päivittää huomioimaan YK:n vammaisten ihmisoikeussopimus ja osallisuus apuvälinetarpeen arvioinnissa. Blogin on kirjoittanut Kuuloliiton kehittämispäällikkö Anniina Lavikainen. Lavikainen oli mukana vuoden 2022 Apuvälinesäädösten muutostarpeet -työryhmässä.
Yleisimmät Kuuloliittoon tulevat kysymykset käsittelevät erilaisia kuulon apuvälineitä ja niiden myöntämisperusteita. Eteen tulee säännöllisesti tilanteita, joissa asiakkaan kokema tarve kuulon apuvälineelle ja hänelle tehty arviointi apuvälineen tarpeesta eivät kohtaa. Asiakas jää tällöin ihmettelemään, miksi hän ei ole saanut mahdollisuutta kokeilla tiettyä kuulon apuvälinettä arjessaan. Miksi asiakkaan ja ammattilaisen lähtökohdat ja näkökulmat apuvälineestä voivat erota näin merkittävästi?
Suomessa apuvälineitä myönnetään useiden eri lakien perusteella. Kuulonkuntoutuksen apuvälineistä enemmistö myönnetään terveydenhuoltolain (2010) 29 § kuudennen momentin perusteella lääkinnällisenä kuntoutuksena. Lääkinnällisenä kuntoutuksena myönnetyt apuvälineet ovat asiakkaalle maksuttomia. Terveydenhuoltolain pykälää tarkentavat apuvälineasetus (2011) sekä Valtakunnalliset lääkinnällisen kuntoutuksen apuvälineiden luovutusperusteet -opas (2023). Sekä laki, että asetus ovat tulleet voimaan ennen kuin Suomi ratifioi YK:n yleissopimuksen vammaisten henkilöiden oikeuksista. Terveydenhuoltolaissa ja apuvälineasetuksessa puhutaan vielä potilaista ja apuvälineen arvioinnissa pääpaino on sillä, miten hyvin apuväline tukee potilaan toimintakykyä. Apuvälineasetus ei siis nykyisellään huomioi osallisuutta yhtenä kriteerinä apuvälineen tarvearvioinnissa.
Apuvälineasetuksen päivittämistarpeet on jo kartoitettu – useita muutosehdotuksia
Marinin hallitusohjelman aikana Valtakunnalliset apuvälineiden luovutusperusteet –opas päivitettiin ottamaan huomioon muun muassa eduskunnan oikeusasiamiehen antamat linjaukset apuvälineistä. Oppaaseen on tullut päivityksen myötä näkökulmia, joiden tulisi näkyä myös terveydenhuoltolaissa ja apuvälineasetuksessa. Vuoden 2022 aikana sosiaali- ja terveysministeriössä toimi Kynnys ry:n lakimiehen Mika Välimaan vetämä työryhmä, joka arvioi apuvälineasetukseen liittyviä päivittämistarpeita. Työryhmä kuuli sekä apuvälineammattilaisia, että vammaisjärjestöjen edustajia muutostarpeista.
Työryhmä näki, että terveydenhuoltolain 29 pykälän 6 momentin sanamuotoa tulee muuttaa, koska se ei ole enää tarkoituksenmukainen, sekä kaventaa tarpeettomasti apuvälineasetuksen soveltamisalaa. Pykälän momentti puhuu pelkästään apuvälineiden luovuttamisesta eikä huomioi laajemmin apuvälineprosessia. Momenttia tulee muuttaa niin, että se kattaa laajemmin apuvälinepalvelut. Tällöin myös apuvälineasetukseen lisättäisiin uusi pykälä apuvälinepalveluista ja apuvälinepalveluprosessista. Prosessissa tulee varmistaa asiakkaan osallisuus kaikissa sen vaiheissa, hänen yksilölliset tarpeensa huomioiden.
Asetuksessa potilas tulee kauttaaltaan vaihtaa käsitteeseen asiakas. Apuvälineiden luovutusperusteet -oppaassa käytetään jo asiakas-käsitettä. Asetukseen tulee lisätä myös apuvälineiden tarkoitukseksi henkilön osallisuuden ja yhdenvertaisuuden lisääminen. Apuvälineen merkitys ei ole pelkästään toimintakyvyn ja kuntoutumisen tukemisessa, vaan sen tavoitteena tulee olla myös henkilön yhdenvertainen osallisuus yhteiskunnassa.
Toisessa momentissa olevan apuvälineiden ja laitteiden luetteloa tulee tarkentaa mm. muuttamalla tarvikkeet-käsite lisävarusteet-käsitteeksi. Lisäksi jokapäiväisen elämän toiminnot tulisi korvata tavanomaisen elämän toiminnot -käsitteellä. Apuvälineen tarve voi olla toimintakyvyn ja osallisuuden näkökulmasta välttämätön, vaikka sitä ei joka päivä käytettäisikään.
Mitä muutos tarkoittaisi kuulon apuvälineiden osalta?
Kuuloliitto näkee, että sekä terveydenhuoltolaki että apuvälineasetus tulee päivittää huomioimaan vahvemmin YK:n vammaissopimuksen velvoitteet ja näkemykset osallisuudesta myös kuntoutuksessa ja apuvälinepalveluissa. Kuulovammaisten kohdalla ongelmia tuottavat erityisesti muut kuulon apuvälineet kuin kuulokojeet ja istutteet. Kuulokojeisiin ja istutteisiin myönnettävien lisälaitteiden, kuten lisämikrofonien, osalta on esimerkiksi aikuiskuntoutujien kohdalla hyvin vaihtelevia käytäntöjä. Lisäapuvälineiden merkitystä saatetaan arvioida ainoastaan toimintakyvyn, eli kuulemisen kyvyn, paranemisen näkökulmasta tunnistamatta sitä, kuinka paljon paremmin lisäapuvälineellä pystyy osallistumaan yhteiskuntaan.
Osallisuuden lisäämistä apuvälineasetukseen ja apuvälineprosessiin tarvitaan pikimmiten. Muutenkin apuvälineiden myöntämiseen tarvitaan uudenlaista ajattelutapaa. Arvioinnissa tulee huomioida ihmisen arjen ja elämän tosiasialliset tilanteet ja tarpeet. Kuulon apuvälinettä tarvitsevan arjen kuulotilanteet ovat muuttuvia ja vaativia, eivätkä vastaa hiljaisessa ympäristössä tehtyä arviointia kuulokyvystä ja sen avulla pärjäämisestä. Panostaminen apuvälinepalveluihin ja niiden myötä osallisuuden vahvistamiseen tuottaa hyvinvointihyötyjä paitsi yksilölle ja hänen lähipiirilleen, myös laajemmin yhteiskunnalle. Terveydenhuoltolain 29 § ja apuvälineasetus on uusittava tulevalla hallituskaudella.