Uutiset

Ikiliikkuja-viikko kannustaa liikkeelle

Puiset portaat metsäpolulla. Taustalla näkyy aurinko.

Ikäinstituutin Ikiliikkuja-viikko 13.–19.3. herättelee eläkeikäisiä liikkumaan. Lihasvoima heikkenee kiihtyvällä vauhdilla keski-iästä alkaen. Jotta toimintakyky pysyisi yllä vanhetessa, tulisi jaksaa liikuskella päivittäin ja vahvistaa etenkin jalkojen lihaksia ja tasapainoa. 

Opetus- ja kulttuuriministeriön Liikuntaraportti 2022 mukaan kotona asuvat yli 70-vuotiaat viettävät heräillä keskimäärin 11 tuntia paikallaan istuen tai makoillen. Vain joka viides yli 70-vuotias liikkuu terveytensä kannalta riittävästi (FinTerveys 2017, THL).

– Haluamme humoristisilla Ei huolta -viesteillä nostaa esille ajatuksia, joita liikuntavalistus voisi senioreissa herättää ja tarjota helposti arkeen sopivia ratkaisuja. Elämäntapamuutokset vakiinnutetaan parhaiten itselle mieluisilla ja sopivilla liikuntarutiineilla. On hyvä muistaa, että vähäinenkin liikkuminen kohentaa elämänlaatua ja jokainen voi löytää itselleen sopivan tavan liikkua, toteaa Ikäinstituutin ohjelmakoordinaattori Saila Hänninen.

Liikuntatarjontaa monipuolistettava myöhäiskeski-ikäisille

Keski-iän ja vanhuuden väliin on syntynyt uusi ikäkausi: myöhäiskeski-ikä. Yhä useampi saavuttaa korkean iän ja elää jopa 10–15 vuotta ennen kuin toimintakyky alkaa heiketä.

– Tämä kasvava, aktiivinen senioreiden joukko etsii itselleen harrastuksia ja mielekästä tekemistä. Olisi hienoa, jos esimerkiksi urheiluseurat laajentaisivat toimintaansa iäkkäisiin. Jotkut seniorit haluavat toimia myös vertaisohjaajina, mikä on kaivattu lisäresurssi järjestöjen ja kuntien liikuntaryhmiin, toteaa Hänninen.

Omatoimiseen harjoitteluun löytyy valmiita ohjelmia ja videoita eri kuntoisille senioreille voima- ja tasapainoharjoittelun liikepankista: Voitas.fi

Lisätietoa:

Iäkkäiden liikunnasta TtM, ft, erityisryhmien liikunnanohjaaja Saila Hänninen p. 040 582 9892
Ikiliikkuja-viikosta viestintäkoordinaattori Anne Honkanen p. 040 081 4550
etunimi.sukunimi@ikainstituutti.fi

Ikäinstituutti järjestää yhdessä kunta- ja järjestökumppaneiden kanssa Ikiliikkuja-viikon 13.-19.3.2023. Liikunnallinen teemaviikko muistuttaa arjen pienten valintojen merkityksestä hyvinvoinnille ja tarjoaa yli 65-vuotiaille senioreille mahdollisuuksia liikkua ympäri Suomea. Myös Kuuloliitto viestii viikon aikana liikunnan merkityksestä.

www.ikainsituutti.fi/ikiliikkujaviikko

#LisääVoimaaVuosiin #Ikiliikkuja

Anneli 76v. Kemijärveltä juo kahvia ja toteaa: ei tässä nyt ehdi liikkumaan, kun on se kampaajakin ensi viikolla. Ei huolta Anneli, seiso vuorotellen yhdellä jalalla samalla kun kahvi tippuu. Ikiliikkuja-hanke - lisää voimaa vuosiin.