Blogit

Vapaaehtoistyönä digikaveruus

Kuusi henkilöä digityöpajassa tekevät puhelimillaan Digitaidot-pelin harjoitusta toisiaan auttaen.

Digitalisaation myötä digitaidoista on tullut uusi kansalaistaito. Vuonna 2020 julkaistun digitaitokartoituksen mukaan suomalaisten digitaidot ovat suurimmaksi osaksi hyvällä tasolla. Digitalisaatiolla on kuitenkin kääntöpuolensa. Kaikki eivät omaa riittäviä valmiuksia eivätkä pärjää itsenäisesti digitaalisten laitteiden ja palveluiden kanssa.

Julkisten palveluiden digitalisoituessa tarvitaan myös digitukea. Digituen kautta voi saada apua sähköisten palveluiden asiointiin ja älylaitteiden käyttöön. Digitukea järjestetään ympäri Suomen ja se voi olla kurssimuotoista, neuvontatilaisuuksia tai henkilökohtaista apua. Digitukea järjestetään esimerkiksi kirjastoissa, järjestöissä, kansalaisopistoissa sekä erilaisissa asiointipisteissä. Asiointipisteissä voit saada neuvontaa julkisen hallinnon palveluista ja niiden käytöstä. Viranomaisilla on velvollisuus auttaa omien verkkopalveluidensa käytössä.

Vertaistoiminnan muotona digikaveruus

Digitukea voi antaa myös vertainen. Kuuloliiton Digitaidot-projektissa koulutettiin syksyllä 2021 ja keväällä 2022 vapaaehtoisina toimivia digikavereita. Digikaveri on Kuuloliiton Digikaverivalmennuksen käynyt henkilö, joka antaa kuuloyhdistyksissä vertaisneuvontaa ja auttaa muuta jäsenistöä digilaitteissa ja -palveluiden käytössä oman aikataulunsa ja osaamisensa mukaisesti. Digikaveri opastaa eteenpäin tarvittaessa. Digikavereiden antama digituki voi olla henkilökohtaista tai pienryhmissä annettavaa matalan kynnyksen tukea.

Kuuloliiton tavoitteena on digikaveruuden jatkuminen kuulolähipalvelun yhteydessä. Sähköiset asioinnit ja palvelut sekä laitteiden käyttöominaisuudet kehittyvät jatkuvasti, jonka vuoksi Kuuloliitto valmentaa, tukee ja kouluttaa uusia digikavereita mukaan toimintaan.

Helsingin Kuuloyhdistyksen Helkan tuvan tiloissa on kevään ja syksyn mittaan järjestetty kuukausittain Arjen digitaidot-työpajoja, joissa ohjaajina ovat toimineet valmennuksen käyneet digikaverit Tuula Aavamäki, Sissi Maijala ja Anneli Salmevaara. Kevään työpajat ovat olleet suosittuja, joten niitä päätettiin jatkaa syksyllä kuukausittain toteutettuna digikaverien ohjaamina. Helkan tuvalla järjestettävät pajat ovat olleet matalan kynnyksen pajoja, joissa on ollut käytössä induktiosilmukka sekä kirjoitustulkkaus.

Työpajoissa pelataan Digitaidot-projektissa kehitettyä Digitaidot-peliä. Digitaidot-peli on digitaitojen oppimiseen kehitetty menetelmä, jonka kautta oma älypuhelin tai -laite tulee tutummaksi käyttäjälleen.

Toivottavasti päästään eskarista

Anneli Salmevaara.

Anneli Salmevaara.

Digikaverina toimiva Anneli Salmevaara haki digikaverivalmennukseen, sillä hän on toim inut jo vuosia omille ystävilleen ATK-tukihenkilönä ja on opastanut heitä erilaisissa ongelmissa.

Yhä useammat palvelut siirtyvät digitaaliseen muotoon ja monet jäävät ulkopuolelle. Anneli pitää tärkeänä, että ihmiset hallitsisivat ainakin tärkeimmät sähköiset palvelut, kuten esimerkiksi pankkipalvelut.

Helsingin Kuuloyhdistyksessä on tarjottu opastusta alkeista alkaen ja rohkaistu tutkimaan, mitä erilaisia helpotuksia puhelin tarjoaa omaan arkeen. R ohkaisu opettaa myös kysymään matalalla kynnyksellä, sillä jokainen meistä on aloittanut alkeista. Toivottavasti joskus päästään eskarista 1. luokalle, Anneli sanoo.

Kokemuksia digikaveruudesta

Sissi Maijala.

Sissi Maijala. KUVA ©Riitta Supperi / Noon kollektiivi.

Sissi Maijala, digikaveri, on myös huonokuuloisena tuntenut haasteita digiopastuksen onnistumisesta ja toiminnasta, joten hän uskoi toimivansa tehtävään sopivana opastajana. Digitaidot-pelissä oppii uusia ja vanhastaan tuttuja asioita digimaailmasta, eli digikaverit itsekin oppivat uusia asioita samaan aikaan opastaessaan muita.

Tuula Aavamäki.

Tuula Aavamäki. KUVA ©Riitta Supperi / Noon kollektiivi.

”Olen kiinnostunut opettelemaan digitaitoja, niitä tarvitsee päivittäin” perustelee digikaveri Tuula Aavamäki, miksi päätti hakea digikaverivalmennukseen. Epävirallinen, rento yhdessä opettelu on mukavaa ja uusia oppeja kertoo mielellään eteenpäin muillekin. Opastuksessa tarjotaan yleistä digitietoa ja pyritään siihen, että jäsenistö ratkaisisi itsenäisesti digitaitoihin liittyviä haasteita ja ongelmia.

Kukaan ei ole seppä syntyessään, vaan harjoittelulla ja yhdessä oppien saavutetaan kaikille paremmat digitaidot.

Iida Heinimäki ja Marika Rajala, Digitaidot-projekti

Tarvitsetko digitukea?

Seniorsurf.fi                                                                                 

Katso Seniorisurfin kokoama opastuspaikkakartta ja löydä lähistösi digitukea tarjoavat opastuspaikat: https://www.seniorsurf.fi/opastuspaikat/. Seniorsurfin opastuspaikkakartalta voit etsiä koko Suomen alueelta digitukea. Digiopastukset ovat maksuttomia.

Kansalaisneuvonta.fi 

Palvelu ohjaa oikeaan julkiseen palveluun ja neuvoo palveluiden käytössä. Käytettävissä ovat puhelupalvelu, chat-palvelu, sähköinen lomake ja tekstiviesti. Palvelusta vastaa Digi- ja väestötietovirasto.