Vertaistuki on Harvinaiset-toiminnan ja järjestöjen keskiössä
Kirjoittaja on erityisasiantuntija Päivi Vataja Kuuloliitosta.
Kuun vaihteessa toteutimme Kuuloliiton ja Kuulovammaisten Lasten Vanhempien Liiton (KLVL) kanssa vertaistapaamisen perheille, joiden lapsella on harvinainen kuulovamman aiheuttava vamma. Tapahtumassa jo aikuistuneet harvinaisnuoret kertoivat omia kokemuksiaan elämästään vammansa kanssa, kuulijoinaan tapahtumaan osallistuneet lasten vanhemmat. Nuoret välittivät kokemuksiaan rankoista sairaalareissuista, lukuisista leikkauksista, kivusta ja erilaisuudesta, mutta myös tarinaa toipumisesta ja selviytymisestä.
Kun kokemuskertomukset päättyivät, laskeutui saliin puhutteleva hiljaisuus. Tovin kuluttua kuulijana ollut pienen lapsen isä kysyi, mitä nuori kokemustarinan kertoja olisi lapsena ja nuoreksi kasvaessaan toivonut ja kaivannut. Vastaus tuli hyvin nopeasti ja epäröimättä: vertaistukea, vertaistukea ja vertaistukea. Kokeneen järjestötyöntekijän korviinkin nuoren vahva viesti oli pysäyttävä ja ajatuksia herättävä. Muistutus siitä, kuinka merkittävää vertaistoiminnan parissa tehtävä työ on.
Kyseisen tapahtuman aikoihin kokoontui myös hallitus budjettiriiheen. Uutiset Säätytalolta olivat tällä kertaa hyvin tärkeitä kansalaisjärjestöille. Olimmehan kuulleet huolestuttavia uutisia järjestöjen rahoitustilanteesta. Poikkeuksellinen koronakevät ja sen myötä yhteiskunnan osittainen sulkeminen olivat verottaneet myös niitä tuottoja, joista kansalaisjärjestöjen toimintaa rahoitetaan. Lisäksi kansalaisjärjestöt ovat joutuneet omalta osaltaan julkisuuden valokeilaan Veikkauksen rahapelihaittoja koskevan keskustelun tiimoilla. Kieltämättä todelliseen ongelmaan liittyvä keskustelu on ollut ajoittain hyvinkin kärkästä ja kohdistunut muiden kansalaisjärjestöjen ohella myös sosiaali- ja terveysalan järjestöihin, myös vammaisjärjestöihin.
Järjestöjen oman toiminnan ja sanoman esilletuominen onkin nyt ensisijaisen tärkeätä. On elintärkeätä tuoda näkyväksi se ehkä hieman näkymätönkin hyvinvointi- ja oikeuksienvalvontatyö, jota järjestöissä tehdään palveluiden kehittämiseksi ja matalan kynnyksen toiminnan tuottamiseksi. Ja tietysti vertaistuki, jota järjestöjen lukuisissa tapahtumissa on mahdollista saada.
Kuulo- ja viittomakielialan järjestöt julkaisivat tilanteessa myös oman kannanoton, jossa toivat esille toimintansa tärkeyden sekä huolen sen jatkuvuudesta. Kannanotossa korostettiin myös kokemuksellisuutta ja vertaisuutta.
”…syrjäytymistä voidaan ehkäistä järjestöjen tarjoamalla tukiverkolla. Tukiverkon keskiössä on vertaisen kohtaaminen, roolimallit ja kokemusperäinen asiantuntijuus, jotka eivät ole muutoin korvattavissa.”
Uutiset budjettiriihestä olivat tällä kertaa huojentavia, järjestöt saivat hetken hengähdystauon. Järjestöjen työ nähtiin tärkeäksi, eikä vuosikymmenien aikana kertynyttä osaamista ja kokemustietoa pystytä paikkaamaan. Tehty työ tulee kuitenkin näkyväksi usein vasta vuosien kuluttua lapsen tai nuorten itsetunnon kehittymisenä tai pitkäaikaisen lainsäädäntötyön tuloksena. Vammaisille ja pitkäaikaissairaille lapsille tulee olla jatkossakin saatavilla lakisääteisiä hyviä palveluja, mutta myös vertaistukea, vertaistukea ja vertaistukea.