Uutiset

Deafmetal-korumallisto Creative Business Cupin voittajaksi

Kuva: Raisa Taurinka

Jenni Ahtiainen voitti toukokuussa Creative Business Cupin Suomen osakilpailun kuulokojekoru-mallistollaan. Parhaillaan Jenni valmistautuu heinäkuun alussa Tanskassa pidettävään maailmanlaajuiseen kilpailuun.

-Voitto oli iloinen yllätys. Olen viime kuukaudet keskittynyt pelkästään Deafmetal-kuulokojekorujen kehittämiseen ja jättänyt muut projektit vähemmälle, Jenni kertoo.

–Tanskassa kaikilla kilpailijoilla on vain kolme minuuttia aikaa esitellä oma tuotteensa, minkä takia esitys on valmisteltava huolellisesti. Ennen kilpailua omaan puheenvuoroon valmistaudutaan neljän päivän ajan valmennustapahtumassa.

Jenni vieraili Kuuloliitossa toukokuun alussa keskustelemassa kuulovammaisuuteen liittyvistä ilmiöistä. Creative Business Cupissa täytyy osata kuvailla esimerkiksi kuulovammaisten ja kuulokojeiden käyttäjien määriä eri Euroopan maissa.

–Tuotteeni vahvuus on, että se tuo kuulovamman näkyväksi ja pyytää samalla ottamaan sen huomioon. Lisäksi koru viestii yleisellä tasolla kuulosta huolehtimisen tärkeydestä.

Kuulokojekorumallisto syntyi alun perin syksyllä 2018 Ahtiaisen saatua ensimmäiset kojeensa. Hän halusi heti tuunata kojeista omannäköisensä ja näin syntyi Deafmetal-korumallisto. Loppuvuodesta Ahtiainen ja Kuuloliitto käynnistivät yhteisen Mitä?-viestintäkampanjan, jonka yhteydessä lanseerattiin korvanmuotoisten korujen mallisto.

Luisa Qu korvissaan uudet Deafmetal-korut. Kuva: Petri Mast.

Jenni kertoo, että Deafmetal-tuotevalikoima on nyt laajentunut huomattavasti.

–Uuden silikonimuotin avulla voidaan nyt tehdä sarjatuotantona kuulokojeen ympärille tulevaa pidikettä eli holsteria, joka joustavuutensa ansioista sopii monen kokoisiin kojeisiin. Holsteriin voi kiinnittää omaan tyyliin sopivia koruja.

–Lisäksi olen kehittänyt myös korvan taakse tulevan valekuulokojeen, jonka avulla kaikki voivat käyttää malliston koruja, vaikkei kojetta olisikaan.

Lisääntynyt kysyntä ja laajempi mallisto on pakottanut kehittämään tuotteiden markkinointia.

–Uudet verkkosivut ovat entistä visuaalisemmat ja helppokäyttöisemmät. Uudet valokuvamallit ovat löytyneet vapaaehtoisten joukosta, tosin mukana on myös aiemmin mallintöitä tehneitä kuulovammaisia malleja. Kansainvälistä kisaa varten tarvitaan kuitenkin vielä uusia malleja.

Ahtiainen pitää tärkeänä huonokuuloisilta saamaansa palautetta korumallistostaan.

–Olen saanut paljon positiivista palautetta myös pitkäaikaisilta kojeenkäyttäjiltä ja siitä saa valtavasti energiaa jatkaa toimintaa.

Teksti: Juha Hietala