Uutiset

Avoimia työpaikkoja: projektikoordinaattori

Avokonttori.

Töihin Kuuloliittoon? – Etsimme projektikoordinaattoria Digitaidot –hankkeeseen

Tule meidän työkaveriksi Kuuloliittoon! Tarjoamme mielenkiintoisen työtehtävän lisäksi innostavan ja asiantuntevan työyhteisön, aktiiviset ja innostuneet vapaaehtoiset ja mahdollisuuden vaikuttaa kuuloalan ajankohtaisiin teemoihin.

Kuuloliitto ry on sosiaali- ja terveysalan kansalaisjärjestö, jonka tarkoituksena on vaikuttaa kuulovammaisten ihmisoikeuksien toteutumiseksi sekä valvoa kuulovammaisten etuja. Me edustamme jäsenyhdistystemme kautta noin 16.000 kuulovammaista henkilöä.

Haemme ikäihmisten parissa viihtyvää, kehittämismyönteistä projektikoordinaattoria Kuuloliittoon kolmevuotiseen STEA –rahoitteiseen hankkeeseen, jonka tavoitteena on kehittää kuulovammaisille ikäihmisille saavutettavaa digiopastusta ja kouluttaa vertaisopastajia. Lisäksi projektissa tuotetaan materiaalia ja koulutusta digiopastusta tarjoavilla tahoille. Projektin pilottipaikkakuntina toimivat pääkaupunkiseutu, Joensuu ja Rovaniemi.

Projektikoordinaattorin tehtävinä on

  • Suunnitella ja toteuttaa projektin toimintaa sekä järjestää tapahtumia ja koulutusta
  • Tehdä yhteistyötä projektissa mukana oleviin pilottiyhdistyksien, vapaaehtoisten ja muiden yhteistyökumppaneiden kanssa
  • Tehdä projektin tavoitteiden mukaista tiedonkeruuta ja selvitystyötä sekä tuottaa materiaalia
  • Viestiä projektin tavoitteista, etenemisestä ja tuloksista
  • Arvioida projektin toteutumista ja vastata projektin STEA -raportoinnista

Hakijalta edellytämme

  • soveltuvaa korkeakoulututkintoa
  • järjestö- ja kehittämistoiminnan tuntemusta
  • perustaitoja digiosaamisessa
  • projektinhallinnan osaamista, mielellään STEA –hankkeista
  • valmiutta ilta- ja viikonlopputyöhön sekä matkatyöhön
  • kehittämismyönteistä työskentelyotetta

Arvostamme lisäksi

  • kuulovammaisalan tuntemusta
  • kokemusta ikäihmisten kanssa työskentelystä
  • monipuolisia viestintätaitoja
  • kykyä hahmottaa laajoja kokonaisuuksia
  • ratkaisukeskeisyyttä ja joustavuutta

Projektikoordinaattorin määräaikainen työtehtävä sijoittuu vuosille 2019-2021. Työsuhteessa sovelletaan Sosiaalialan järjestöjä koskevaa työehtosopimusta. Työsuhteen alkamisen ehtona on STM:n vahvistama STEAn avustusehdotus. Projektikoordinaattorin työpiste sijaitsee Kuuloliiton Valkean talon toimipisteessä, Pohjois-Haagassa, Helsingissä.

Hakuaika: 24.2.2019 klo 12.00 mennessä. Lähetä hakemus palkkatoiveineen ja CV osoitteeseen anniina.lavikainen@kuuloliitto.fi.

Haastattelut pyritään järjestämään viikolla 11 ja toivomme, että valittu henkilö voi aloittaa mahdollisimman pian.

Lisätietoja: kehittämispäällikkö Anniina Lavikainen 14.2. ja 21.2. klo 12-16 puh. 0503034841.