- Kuulo- ja puhevammaisten oikeus käyttää sähköisiä viestintäpalveluja paranee
- 17.6.2013
- Kuulovammajärjestöiltä avoin kirje peruspalveluministerille
- Kuulovammajärjestöt ovat 11.6.2013 lähettäneet avoimen kirjeen peruspalveluministeri Susanna Huoviselle tulkkauspalvelulain käytännön toteutuksen epäkohdista.
- 12.6.2013
- Tutustu Kuuloliiton Vuosikertomukseen 2012 verkossa
- 11.6.2013
- Tutustu Työterveyslaitoksen Huonokuuloisena työssä -verkkosivustoon
- 6.6.2013
- Uusi verkkojulkaisu: Kuulokojeen käyttäjät työelämässä
- Monimenetelmäinen tutkimus kuulokojeen käytön esteistä ja edisteistä työelämässä.
- 6.6.2013
- RAY järjestää 75-vuotisjuhlavuonnaan valokuvanäyttelyn
- 3.6.2013
- Teksti-tv:n käyttöä selvittävä tutkimus valmistui
- Yleisradio teki keväällä Teksti-tv: n käyttöä selvittävän tutkimuksen, jonka yhteydessä selvitettiin myös kuulovammaisten ja kuurojen katsojien näkemyksiä.
- 31.5.2013
- Suomen on parannettava vammaisten lasten asemaa
- UNICEFin tänään julkistettu kansainvälinen vuosiraportti nostaa esille maailman vammaisten lasten oikeudet. Monet raportin suosituksista eivät toteudu myöskään Suomessa.
- 30.5.2013
- Kuuloliitto kuultavana eduskunnan liikenne- ja viestintävaliokunnassa
- 23.5.2013
- Osallistu tv-tekstitystä käsittelevään kyselyyn
- 16.5.2013
- Viestintävirasto velvoittaa Yleä toteuttamaan äänipalvelut
- 13.5.2013
- Opistojen esteettömyydessä puutteita
- Vapaan sivistystyön esteettömyys -tutkimuksen tulokset paljastavat puutteita opistojen esteettömyydessä.
- 8.5.2013
- Juha Hietala valittiin Kuuloliiton viestintäpäälliköksi
- 2.5.2013
- Kuka vastaa kuntoutuksesta -kansalaisaloite allekirjoitettavana
- 29.4.2013
- Simo Vehmas valittiin vammaistutkimuksen professoriksi
- 26.4.2013
- Tervetuloa Kuuloliiton kesäpäiville!
- Kesäpäivät vietetään Uudenmaan piirin järjestämänä Espoossa Korpilammella 14.-16.6.
- 19.4.2013
- Kolmannes menettää työpäivästään yli puoli tuntia melun takia
- Jaetuissa tiloissa, kuten avotoimistoissa, työskentelevistä noin kolmannes menettää päivittäin vähintään puoli tuntia työajastaan melun takia. Työn tekeminen myös vie pidemmän aikaa, koska melu katkaisee ajatuksen.
- 12.4.2013
- Kela uudistaa vammaisten henkilöiden tulkkauksen välityspalvelua
- Vuoden 2014 alusta Kela keskittää vammaisten henkilöiden tulkkien välitystoiminnan Turkuun.
- 3.4.2013
- Liikenteen melu häiritsee yöunta pääkaupunkiseudulla
- 14.3.2013
- Tekstipuhelupalvelun käyttö internetin kautta monipuolistuu
- 4.3.2013
- Harvinainen sairaus tai vamma koskettaa yli 300 000 suomalaista
- Yli 300 000 suomalaisella on jokin harvinainen sairaus tai vamma. Mitä harvinaisemmasta sairaudesta tai vammasta on kyse, sitä vaikeampaa on tiedon ja avun löytäminen. Tänään 28.2.2013 vietetään Suomessa kuudetta kertaa Kansainvälistä harvinaisten sairauksien päivää.
- 28.2.2013
- Väitös: Ikähuonokuuloisuus edelleen hävettävä ilmiö
- Ikääntymisen myötä kaikkien ihmisten kuulo heikkenee. Ikäihmisten paremman elämänlaadun kannalta ratkaisevaksi nouseekin kuulokojeen käytön imago.
- 22.2.2013
- Kuuloviesti-lehti uudistui
- 15.2.2013
- Teatteria kaikille! -opas auttaa palvelemaan erilaisia yleisöjä
- 8.2.2013
- Pieni ele -keräys sai lahjoituksia 1,3 miljoonaa
- 6.2.2013
- Vammaisten ihmisten elämä Suomessa -hanke etsii elämäntarinoita
- 31.1.2013
- Kuuloliitto ry julistaa haettaviksi apurahoja vuodelle 2013
- 16.1.2013
- Kuntoutus-Auris toivottaa tervetulleeksi kuulon ja kommunikaation kuntoutukseen
- Kuuloliiton kuntoutusyksiköt yhdistyivät vuodenvaihteessa. Kuntoutus-Auris tarjoaa monipuolista kuulon kuntoutusta aina vauvasta vaariin.
- 1.1.2013
- Television ääni- ja tekstipalveluihin laajennuksia
- Hallitus on hyväksynyt asetuksen, joka laajentaa vaatimusta television ääni- ja tekstipalveluista Ylen ohella myös kaupallisilla kanavilla.
- 21.12.2012
- Antero Penttinen valtakunnallisen vammaisneuvoston jäseneksi
- 14.12.2012
- Raha-automaattiyhdistyksen uusi hallitus on nimetty
- 6.12.2012
- Baba Lybeck on Selkeä puhuja
- Kuuloliitto on valinnut vuoden 2012 Selkeäksi puhujaksi toimittaja Baba Lybeckin. Hänen esiintymisensä on elävää ja puhetta helppo seurata.
- 23.11.2012
- Aamysydämellä-ohjelmassa kuuloaihe
- TV1:n Aamusydämellä-ohjelmassa sunnuntaina 25.11.2012 klo 9.05 haastateltavana sisäkorvaimplantin käyttäjät Maire Paltare ja Niklas Wenman. Ohjelma on tekstitetty.
- 23.11.2012
- Koe hyvä kuunteluympäristö Kuuloliiton kuunteluhuoneessa
- Kuulovammaisten monitoimitalossa Valkeassa talossa on marraskuusta lähtien ollut mahdollisuus kokea, millaista on kuulla hyvässä kuunteluympäristössä.
- 20.11.2012
- Kuulovammajärjestöjen vastaus MTV3:n julkaisemaan uutiseen
- Kuulovammajärjestöt vastaavat MTV3:n julkaisemaan uutiseen sisäkorvaistutteen saaneiden lasten asemasta ja tilanteesta.
- 15.11.2012
- Kuulovammaisen lapsen syntymä muuttaa perheiden arkea
- Kuuloavain.fi-portaali avataan perheiden tueksi.
- 13.11.2012
- Kuntoutuskurssit 2013 -esite ilmestyi
- 25.10.2012
- Vammaisia koskeva ihmisoikeussopimus vielä ratifioimatta
- 24.10.2012
- TunneMusiikki -kurssit alkavat
- Musiikin on todettu olevan mainio vapaaehtoistoiminnan väline. Kuitenkin aisteiltaan ja toimintakyvyltään heikentyneet ikäihmiset ovat jääneet usein iloa tuottavan musiikkitoiminnan ulkopuolelle.
- 22.10.2012
- Saavu – Kirkon saavutettavuusohjelma julkaistu Kuopiossa
- Esteettömyyden ja yhdenvertaisuuden lisääminen on asennekysymys.
- 8.10.2012
- Ratkaisuja toisen asteen opiskeluun
- 3.10.2012
- Kuntavaalit - vaikuttamisen paikka
- 2.10.2012
- Potilaan Lääkärilehti verkossa
- 2.10.2012
- Kirjoitustulkkauksen erikoistumisopinnot alkavat ensi vuonna
- 11.9.2012
- Selvitys ammattiteattereiden esteettömyydestä julkaistu
- Suomen Teatterit ry on julkaissut selvityksen suomalaisen ammattiteatterikentän esteettömyydestä ja saavutettavuudesta.
- 4.9.2012
- Tervetuloa Hyvään Ikään!
- Kuuloliitto osallistuu Hyvä Ikä -messuille
- 23.8.2012
- Apurahoja haettavana
- 13.8.2012
- Tutkimus: Kuuloliiton vapaaehtoistoiminnan merkitykset ja muodot muuttuvassa toimintaympäristössä
- Minkälaista on vapaaehtoistoiminta suomalaisessa vammais- ja kansalaisjärjestössä, Kuuloliitossa?
- 27.6.2012
- Kuuloliiton YT-neuvottelut päättyivät
- 20.6.2012
- Kuuloliiton kuunteluhuone esittelee hyvä kuunteluolosuhteita
- 15.6.2012
- Suomalainen hiljaisuus -keräykseen saatiin paljon vastauksia
- Valtakunnalliseen keruukilpailuun Suomalainen hiljaisuus osallistui 320 vastaajaa ja tekstiä saatiin yli tuhat sivua.
- 6.6.2012
- Nuoret tietävät melun vahingoittavan kuuloa - vähemmistö suojaa kuuloaan
- Enemmistö nuorista ei käytä kuulosuojaimia, vaikka kuuloa pidetäänkin tärkeänä. Tämä käy ilmi Kuuloliiton TNS Gallupilla teettämästä selvityksestä.
- 29.5.2012
- Kuuloliitossa aloitettiin YT-neuvottelut
- 7.5.2012
- Ajanvarausjärjestelmien oltava saavutettavissa
- Kuulovammaisjärjestöt ovat huolissaan kuntien takaisinsoittopalveluista.
- 2.5.2012
- Kela: Yhteistyöfoorumi kehittämään vammaisten henkilöiden tulkkauspalvelua
- Kela käynnisti yhdessä kuulovammaisalan järjestöjen kanssa pysyvän yhteistyöfoorumin. Yhteistyön tavoitteena on kehittää vammaisten henkilöiden tulkkauspalveluja vastaamaan paremmin asiakkaiden tarpeisiin.
- 19.4.2012
- Vuonna 2011 toteutuneet ääni- ja tekstityspalveluiden määrät
- YLEn, MTV3:n, Nelosen ja SuomiTV:n ohjelmiin on liitettävä ääni- ja tekstityspalvelu valtioneuvoston asetuksessa mainittujen vuosittaisten prosenttiosuuksien mukaisesti.
- 4.4.2012
- Pieni ele keräsi 2,3 miljoonaa – Kiitos!
- Kotimaisen vammais- ja terveystyön hyväksi tehtävä Pieni ele -keräys sai lahjoituksia 2,3 miljoonaa euroa. Pieni ele -keräys järjestettiin presidentinvaalin yhteydessä äänestyspaikoilla ympäri Suomen. Keräyksen kulut olivat tänä vuonna vain seitsemän prosenttia, kiitos vapaaehtois- ja talkootyön.
- 15.3.2012
- Haettavana apurahoja vuodelle 2012
- 13.3.2012
- Osallistu pro gradu -tutkimukseen
- Tutkimuksen tavoitteena on selvittää huonokuuloisten 18 vuotta täyttäneiden nuorten aikuisten kokemuksia huonokuuloisena elämisestä. Tutkimus on osa Suomen Akatemian rahoittamaa Kommunikointi kuulokojeen avulla -tutkimushanketta.
- 7.3.2012
- Audionomien ja audionomiopiskelijoiden mielenilmaus eduskuntatalolla
- 7.3.2012
- Ylen ohjelmatekstityksestä kertova symboli muuttuu
- Ylen televisiokanavien ilmeuudistuksen yhteydessä myös ohjelmatekstityksestä kertova symboli muuttuu.
- 1.3.2012
- Liiton leiritoiminta kesällä 2012
- 1.3.2012
- Työterveyslaitoksella käynnissä Kuulovikaisten työssäolon tukeminen -hanke
- Hankkeessa selvitetään, mitkä asiat estävät tai edistävät kuulokojeen käyttöä työtehtävissä ja kehitetään uusia ratkaisuja työpaikoille ja työterveyshuoltoon kuulo-ongelmaisten työssäolon tukemiseksi.
- 6.2.2012
- Vuoden 2012 teemana: Aktiivinen ikääntyminen ja sukupolvien välinen solidaarisuus
- 2.1.2012
- Tutustu Kuuloliiton Harvinaiset-toiminnan uutiskirjeeseen
- 15.12.2011
- Lähes puolella 55–65-vuotiaista kuulovika
- 12.12.2011
- Antero Penttinen Kuuloliiton puheenjohtajaksi
- 24.10.2011
- Kuuloliitto sai uuden hallituksen
- Uutta verta liittohallitukseen
- 23.10.2011
- Suomalainen hiljaisuus -keruukilpailu
- Mitä hiljaisuus tarkoittaa sinulle? Missä olet kokenut hiljaisuutta?
- 6.10.2011
- Kuuloliitto ry:n rahastojen apurahoja haettavina
- 3.10.2011
- Tunnekoulukokeilu kuulovammaisille lapsille
- 22.9.2011
- Tue Kuuloliittoa ilmaiseksi Sharewoodissa!
- 12.9.2011
- Kuuloliitto vältti irtisanomiset
- 7.9.2011
- Millaisia kokemuksia sinulla on vertaistuesta ja sen merkityksestä?
- Turun yliopistossa on tekeillä erityispedagogiikan Pro gradu-tutkielma vertaistuen merkityksestä vammaisille ja pitkäaikaissairaille henkilöille. Mahdollistat tutkimuksen jakamalla vertaistukikokemuksesi.
- 31.8.2011
- Vammaisten työllistäminen on taloudellisesti kannattavaa
- Vammaiset ovat selvästi aliedustettuina työvoimapalveluissa, vaikka reservistä löytyy motivoituneita ja myös korkeakoulutettuja henkilöitä. Vajaakuntoisten osuus työttömistä on noin kolmannes.
- 25.8.2011
- Opiskelutulkkauksen hakeminen ja järjestäminen
- 4.8.2011
- Asetus kotimaisten televisio-ohjelmien tekstityksestä voimaan
- 3.8.2011
- Kirjoitustulkeista pulaa Pohjois-Suomessa
- 29.6.2011
- Vammaisjärjestöjen tavoite: vammaistutkimukselle professuuri Helsingin yliopistoon
- Joukko vammaisjärjestöjä ja vammaisia lähellä olevia yhtiöitä, rahastoja ja yhdistyksiä lahjoitti 22.6. Helsingin yliopistolle 170 000 euroa toiveenaan, että rahalla käynnistetään viisivuotinen vammaistutkimuksen professuuri.
- 22.6.2011
- Kuuloliitossa käynnistyvät YT-neuvottelut 22.6.2011
- 17.6.2011
- Hätätekstiviestipalvelu ei muutu hätäkeskusten määrän vähetessä
- Kuulovammaiset voivat tehdä hätäilmoituksen tekstiviestillä kuten ennenkin.
- 16.6.2011
- Kirjoitustulkkauksen erikoistumisopinnot
- 14.6.2011
- Pieni ele keräsi 1,4 miljoonaa
- 14.6.2011
- Vapaaehtoiset tempaisevat kesäjuhlan
- 9.6.2011
- Festarikesä avattu! Jenni Vartiainenkin suojaa kuuloa!
- Kuuloliitto kokosi hyödyllisimmät vinkit kuulon suojaamiseksi kesän musiikkitapahtumiin.
- 8.6.2011
- Vastaa pro gradu -tutkimukseen
- Tutkimuksen tarkoituksena on tutkia vammaisten ihmisten terveyttä, terveyskäyttäytymistä ja hyvinvointia.
- 23.5.2011
- Näyttämötaide saavutettavaksi -yhteistyöhankkeesta loppuraportti
- 10.5.2011
- Metropoliassa mahdollisuus opiskella audionomiksi
- 3.5.2011
- Pohjoismainen kuuroutuneiden kesäviikko 2011
- Ilmoittautumisaikaa on jatkettu ja hintoihin tullut muutoksia.
- 27.4.2011
- Esteettömyyspalkinnon hakuaikaa pidennettiin
- Herkällä korvalla -esteettömyyspalkinnon hakuaikaa on pidennetty. Esityksiä palkinnon saajiksi otetaan vastaan kesäkuun loppuun saakka.
- 19.4.2011
- Ääni- ja tekstipalvelut tulevat laajasti tv-ohjelmiin
- 4.4.2011
- Voit tehdä Pienen eleen tekstiviestillä
- Pieni ele -keräystä voi tukea tekstiviestilahjoituksella 1.4. alkaen
- 1.4.2011
- Pieni ele tv:ssä
- 31.3.2011
- Helsinki kaikille -projekti avasi esteettömyyssymbolipankin
- 31.3.2011
- Uusi nettipalvelu vinkkaa esteettömistä kohteista
- Palvelusta on apua myös kuulo- ja näkövammaisille.
- 28.3.2011
- Koehenkilöksi Kuulonsuojaimen käytettävyys huonokuuloisilla -hankkeeseen?
- Työterveyslaitos etsii koehenkilöitä kuulosuojaimien käytettävyyttä huonokuuloisilla selvittävään projektiin. Tutkimukseen etsitään henkilöitä, jotka ovat huonokuuloisia, mutta jotka eivät vielä tarvitse kuulokojetta.
- 21.3.2011
- Kuuloliitto ry:n rahaston apurahoja haettavina
- 14.3.2011
- Vastuu terveydestä jakaa puolueita
- Puolueiden välillä on eroja suhtautumisessa terveyskysymyksiin.
- 10.3.2011
- Tutustu Terve Vaalikoneeseen
- Terve Vaalikone avattiin
- 4.3.2011
- Kuuloliitto etsii esteettömyyden edistäjää
- Herkällä korvalla –esteettömyyspalkinto jaetaan liittokokouksessa lokakuussa.
- 3.3.2011
- Vapaaehtoistoiminta huomioitava hallitusohjelmassa
- Joukko vapaaehtoisjärjestöjä jätti puolueille vetoomuksen vapaaehtoistoiminnan huomioimisesta seuraavassa hallitusohjelmassa. Vetoomuksen allekirjoittajien joukossa oli myös Kuuloliitto.
- 4.2.2011
- Esteettömästä tietoyhteiskunnasta toimenpideohjelma
- Tietoyhteiskunnan esteettömyyteen tähtäävä toimenpideohjelma on valmistunut.
- 21.1.2011
- Tekstityksestä kertova T-merkki Ylen kotimaisiin tv-ohjelmiin
- 21.1.2011
- Järjestöjen vaalikeräys on Pieni ele
- Vammais- ja kansanterveysjärjestöjen perinteinen vaalikeräys muutti nimeään ja visuaalista ilmettään.
- 13.1.2011
- Kuulovammaiset joutuvat odottamaan hätätekstiviestiä jopa vuoteen 2015
- Sisäministeriö pitää perusteltuna Hätäkeskuslaitoksen kantaa, että hätäilmoituksen tekeminen tekstiviestitse 112-numeroon tulisi mahdolliseksi osana hankinnassa olevaa uutta hätäkeskustietojärjestelmää.
- 10.12.2010
- Kuuloliiton vaaliteesit julkaistiin
- Keväällä 2011 pidettäviä eduskuntavaaleja varten on laadittu kahdeksan teesiä, joilla halutaan nostaa vaalikeskusteluun kuulovammaisille tärkeitä aiheita.
- 30.11.2010
- Juhlavuosi huipentui päätösseminaariin
- 29.11.2010
- Kuuloliitto palkitsi Jukka Puotilan
- Kuuloliiton Selkeä puhuja -palkinto myönnettiin näyttelijä, imitaattori Jukka Puotilalle.
- 26.11.2010
- Tekstitetty teatteri palvelee huonokuuloisia
- 23.11.2010
- Komissio pyrkii luomaan esteettömän Euroopan
- Komissio hyväksyi maanantaina 15. marraskuuta uuden strategian, jossa kuvataan, miten EU ja jäsenvaltioiden hallitukset voivat parantaa vammaisten henkilöiden mahdollisuuksia hyödyntää oikeuksiaan.
- 17.11.2010
- Uusi julkaisu: Menestystä monimuotoisuudesta
- Työ- ja elinkeinoministeriö on julkaissut monimuotoisuuden johtamisen hyviä käytäntöjä esittelevän kirjasen.
- 12.11.2010
- Kuulovammaistekstitykset jatkuvat Ylen Teksti-tv:ssä
- 2.11.2010
- Kuulolla Narinkkatorilla
- Kuuloliitto ja Helsgin Huonokuuloiset esittäytyivät eilen Helsingin Kampissa, Narinkkatorilla. Tapahtumassa esiintyi X-Factorvoittaja Elias Hämäläinen.
- 15.10.2010
- Julkaistu Etiikka tulkkaustilanteissa -tutkimus
- 8.10.2010
- Harrasta hiljaisemmin – Harrastukset altistavat eri tavoin melulle
- Suomen luonnonsuojeluliitto ja Kuuloliitto tiedottavat - liittyen Hiljaisuuden päivän viettoon 8.10.
- 4.10.2010
- Vastaa kyselyyn tulkkauspalvelujen siirtymisestä Kelalle
- 22.9.2010
- YLE:n Kivinen: Erityisryhmien palveluiden tulevaisuus verkossa
- Kesällä työnsä aloittanut Ylen toimitusjohtaja Lauri Kivinen korostaa uuden tekniikan ja uusien julkaisuvälineiden roolia erityispalveluiden lisäämisessä. Tekstityspalveluihin lakimuutoksen mukanaan tuoma lisävelvoite tullaan Kivisen mukaan hoitamaan tiukasta taloustilanteesta huolimatta.
- 7.9.2010
- Nuorten huonokuuloisuus yleistynyt rajusti Yhdysvalloissa
- 19.8.2010
- Jenni Vartiainen & co kuulon puolesta Kuulosuojassa
- Kuuloliiton ylläpitämä kuulonsuojelusivusto uudistui. Uudistuksen myötä myös sivuston nimi vaihtui Kuulosuojaksi.
- 4.8.2010
- Tulkkipalvelut kunnilta Kelalle
- Aistivammaisten tulkkauspalvelut siirtyvät kunnilta Kelalle.
- 4.8.2010
- Kuulovammaisten FM-laitteet turvattava
- Kuuloliitto on huolissaan kuulovammaisille tärkeiden FM-laitteiden käytön tulevaisuudesta.
- 3.8.2010
- Verkkokysely lasten ja nuorten syrjinnästä
- Oletko 10-17-vuotias tai työskenteletkö tämän ikäisten lasten ja nuorten parissa? Itä-Suomen yliopisto tutkii lasten ja nuorten kokemuksia syrjinnästä verkkokyselyllä ja toivomme sinun auttavan tutkimuksessa.
- 2.7.2010
- Kotimaisten ohjelmien tekstitysvelvoite lakiin
- Eduskunta hyväksyi kotimaisten ohjelmien tekstitysvelvoitteen istunnossaan 21.6.
- 22.6.2010
- Liitto vetosi kansanedustajiin tekstitysvelvoitteen saamiseksi myös lasten ohjelmiin
- 16.6.2010
- Kuuloliitto 80 vuotta 2.6.2010
- 2.6.2010
- 112-hätätekstiviestit käyttöön vuonna 2012
- Hätäkeskuslaitoksen asettama 112-hätätekstiviestipalvelun toteuttamista selvittänyt työryhmä esittää loppuraportissaan, että 112-hätätekstiviestit otetaan käyttöön vuonna 2012.
- 27.5.2010
- Tutustu Kuuloliiton blogiin!
- Kuuloliiton blogi avautui
- 10.5.2010
- Vaikeakaan kuulovamma ei estä koulumenestystä
- Sisäkorvaistuteen saaneet lapset pärjäävät koulussa muiden tavoin.
- 7.5.2010
- Hotelli Urku sai Kuuloliiton esteettömyyspalkinnon
- Kangasalalainen Hotelli Urku on palkittu Kuuloliiton Herkällä korvalla -esteettömyyspalkinnolla.
- 26.4.2010
- Klassisen musiikin esittäjät kärsivät kuulo-ongelmista
- Aalto-yliopiston teknillisessä korkeakoulussa tarkastettiin TkT Heli Koskisen väitös, jossa tutkittiin klassisen musiikin esittäjien kuulonsuojelua ja siihen liittyviä ongelma-alueita.
- 21.4.2010
- Vammaisten henkilöiden tulkkauspalvelun järjestämisvastuu siirtyy kunnilta Kelalle syyskuun alussa
- 6.4.2010
- Kuulokynnys-esteettömyyssivuilla entistä monipuolisempaa tietoa
- Kuuloliiton uusitut Kuulokynnys-esteettömyyssivut ovat nyt entistä monipuolisemmat ja ajankohtaisemmat. Sivut sisältävät tietoa esteettömän toimimisympäristön eri osa-alueista niin ammattihenkilöiden kuin kuulovammaisten näkökulmasta.
- 26.3.2010
- Kuuloliiton toiminnanjohtaja RAY:n hallitukseen
- Kuuloliiton toiminnanjohtaja Pekka Lapinleimu on valittu RAY:n hallitukseen.
- 26.3.2010
- Television ääni- ja tekstityspalvelut laajenevat
- Hallitus esittää televisio- ja radiotoiminnasta säädettyyn lakiin muutosta, jonka perusteella kaikki YLEn esittämät kotimaiset televisio-ohjelmat tulisi tekstittää vuoteen 2016 mennessä. Tekstitysvelvoite koskisi jatkossa myös kaupallisia kanavia, joiden kotimaisista ohjelmista pitäisi tekstittää puolet. Lain muutoksella pannaan täytäntöön AV-direktiivin 3 c artikla.
- 12.3.2010
- Muusikot vetoavat kuulon puolesta
- Muusikot vetoavat kuulon puolesta Kuuloliiton facebook-sivulla
- 5.3.2010
- Osallistu Kuuloviestin kirjoituskilpailuun!
- Kuuloviesti-lehti etsii tulevaisuuden visioita.
- 1.3.2010
- Kohti esteetöntä viestintää -toimenpideohjelman seurantaraportti julkaistiin
- 26.2.2010
- Kuuloliiton Kuuloauto-kiertue käynnistyi Porvoosta
- 18.2.2010
- Hallitus yrittää parantaa järjestöjen toimintaedellytyksiä.
- Kansalaisjärjestöjen toimintaedellytyksiä halutaan parantaa
- 18.2.2010
- Harvinaisuus pinnalla: myös EU:ssa huomioidut harvinaisasiat esillä Heurekassa
- Harvinaiset-päivä Tiedekeskus Heurekassa Vantaalla sunnuntaina 28.2. klo 12-17.
- 17.2.2010
- Suomenkielinen käännös YK:n vammaisten henkilöiden ihmisoikeussopimuksesta
- 5.2.2010
- Osallistu tutkimukseen: Millaisia kokemuksia sinulla on työelämään siirtymisestä?
- 3.2.2010
- Kuuloliiton Juhlavuosi käynnistyi
- Kuuloliiton 80-vuotisjuhlavuosi avattiin Valkeassa talossa Alkupamauksessa perjantaina 22. tammikuuta.
- 22.1.2010
© Kuuloliitto ry










